Onko Suomen eduskunnasta muodostunut vähitellen poliitikkojen suojatyökeskus? Näin voi päätellä, kun lukee esimerkiksi Iltalehden tekemää selvitystä entisten kansanedustajien niin kutsutuista työttömyyskorvauksista nimeltään sopeutumisraha.
Rahaa voitaisiin maksaa 1–3 vuotta, mutta pieniä ylityksiä tapahtuu jatkuvasti. Ovatpa jotkut nostaneet etuutta pitkälti yli 10 vuoden.
Suurin osa kertoo hakevansa työtä, mutta voiko esimerkiksi pääministerin paikkaa hakea, kun se on tälläkin hetkellä täytetty? Lisäksi on muistettava, että kansanedustajilla on oikeus palata siihen työhön tai virkaan, missä toimi valituksi tullessaan, eikä virkaa ole voitu täyttää pysyvästi edustajan toimiaikana.
Kysymyksessä eivät ole suuret rahavirrat, vaan kysymys on nähdäkseni pikemminkin edustajien itsekkyydestä ja moraalittomuudesta eli asettautumisesta järjestyneen oikeusvaltion yhteiskunnallisten lakien ja sääntöjen yläpuolelle.
Kuinka paljon valtiohallinnossa on päällekkäisyyttä ja tarpeettomia organisaatioita, joilla turvataan näennäistehtäviä entisille päättäjille?
Valtiojohtoisten yhtiöiden hallintoneuvostot eivät päätä mistään, mutta ovathan ne hyviä olemassa ja kokouskorvauksetkin ovat aivan kohtuullisia – 10 000–16 000 euroa/vuosi, kuten totesi eräs hallintoneuvoston jäsen tv-haastattelussa. Näinkö on?