Lukijalta
Mielipidekirjoitus

So­dan­ky­län ui­ma­hal­li ur­hei­lu­puis­toon

Sodankylän talous mahdollistaa uuden uimahallin rakentamisen siten, että uusi halli on valmis viimeistään 2028. Ihmiset kaipaavat yhteisöllisyyttä ja koko kansan kohtaamispaikan. Uimahalli on luontainen ratkaisu, sillä siellä viihtyvät lapset, nuoret, perheet sekä ikä-ihmiset ja mikä parasta, kaikki yhtä aikaa.

Kunnanvaltuusto päätti pitää veroprosentin korkealla (8 %), joten veroja kertyy ja sen lisäksi kaivosvero tuo jatkossa oman lisänsä. Näen uimahallin merkityksen koko kunnan yhteisen edun nimissä sen sijaan, että rahaa jaettaisiin armopalatyyppisesti satunnaisille, itse kunkin mielestä sopiville kohderyhmille.

Kirjoittaja kiirehtii uutta uimahallia Sodankylään.
Kirjoittaja kiirehtii uutta uimahallia Sodankylään.
Kuva: Sirpa Kortet

Kunta on käyttänyt viime vuosina paljon rahaa erilaisiin suunnitelmiin, konsulttipalveluihin ja muihin asiantuntijapalveluihin. Eikö nyt olisi hyvä aika luopua epämääräisistä hankkeista, kuten kolmen miljoonan euron kävelysillasta ja muista vastaavista, ei niin yhteisöllisistä investoinneista ja projekteista. Näistä säästyvät rahat voisi käyttää uuden uimahallin rakentamiseen.

Valtuusto on hienon mahdollisuuden äärellä viimeistä kertaa. Nyt on paras aika tehdä päätös uudesta uimahallista.

Pohjaratkaisuna voi käyttää Kemijärven uimahallia terapia-altaineen. Sieltä saa vinkit kokonaisuuden toimivuudesta ja muutostarpeista, sillä Kemijärven asukasmäärä on pyörinyt samoissa lukemissa Sodankylän kanssa.

Aurora-tiedekeskus elää omaa elämäänsä aikatauluineen. Se tullee olemaan 50 miljoonan euron kokonaisuus ilman uimahalliakin. Sodankylän ei tule jäädä odottamaan kokonaisuutta, vaan uimahalli on pantava vireille heti.

Kunnanvaltuuston kokouksessa jätettiin uimahallia koskeva aloite. Jos kunta epäröi hanketta, kannattanee tehdä asiasta avoin kysely kuntalaisille.

Tapio Lintula