
Jyväskylän senioritalon tulipalo käynnistyi kynttilästä, poliisi epäilee.
Tähän mennessä tehtyjen tutkintojen perusteella tuli alkoi kynttilästä, jota poltettiin ylimmän kerroksen parvekkeella alustalla, joka ei ole ollut paloturvallinen.
Tuli on levinnyt ensin parvekkeen pintarakenteisiin, mistä se on päässyt leviämään edelleen talon kattorakenteisiin.
Poliisi on kirjannut palosta rikosilmoituksen tutkintanimikkeellä yleisvaaran tuottamus.
– On syytä epäillä, että ennen tulentekoa ja tulta käsiteltäessä sytyttäjä ei ole varmistunut siitä, että tulesta ei aiheudu vaaraa, poliisi tiedottaa.
Otkes: palo tutkittava nopean leviämisen vuoksi
Onnettomuustutkintakeskus Otkes päätti maanantaiaamuna, että se aloittaa tulipalosta tutkinnan.
Otkesin johtava tutkija Kai Valonen kertoo, että tutkinnassa selvitetään etenkin sitä, miten palo pääsi leviämään niin laajasti rakennuksen sisällä sekä naapuritaloon asti.
– Käymme poliisin ja pelastustoimen kanssa ensin läpi kuvamateriaalia palosta ja tuhoista, ja sitten tutkimme onnettomuuspaikkaa, Valonen kertoo.
Valonen ennakoi, että palosta saadaan tutkinnassa hyvin tietoa, koska rakennus ei tuhoutunut palossa täysin.
– Tutkimme varsinkin rakenteita, ja katsomme, miten palo on päässyt rakennuksessa leviämään, Valonen sanoo.
Otkes tutkii Valosen mukaan tulipaloja vain kerran pari vuodessa.
Tutkintojen tavoitteena on yleinen turvallisuuden parantaminen, eikä esimerkiksi syttymissyyn määrittäminen yksittäisessä palossa. Siitä vastaa poliisi.
Valonen sanoo, että senioritalon paloa aletaan tutkia siksi, että tuli levisi poikkeuksellisen nopeasti uudessa, vasta 2018 valmistuneessa talossa, jonka pitäisi olla uusimpien rakennusmääräysten mukainen
Koko tutkinta kestää puolisen vuotta, minkä päätteeksi Otkes antaa suosituksia mahdollisesti esimerkiksi rakennusmääräyksien riittävyydestä.
Palo-osastoinnin pitäisi estää tulen leviäminen
Rakennusmääräysten vaatimat palo-osastot estävät normaalisti tulipalojen leviämisen uusissa rakennuksissa.
Jyväskylässä ensimmäisenä syttyneessä rakennuksessa palo pääsi leviämään ensin yläkerroksista alaspäin ja lopulta yhdyskäytävää pitkin naapuritaloon.
Valosen mukaan se on poikkeuksellista.
Uusissa taloissa ullakot, asunnot ja kerrokset on hänen mukaansa palo-osastoitu niin, että yksittäisellä osastolla syttyvä palo ei leviä muihin tiloihin, tai että leviäminen on ainakin todella hidasta.
– On kriittistä, että osastoinnin täytyy estää tulen leviäminen myös esimerkiksi viemäriputkien ja sähköjohtojen aukoissa, Valonen toteaa.
168 ihmistä evakuoitiin
Kuusikerroksisen senioritalon palo syttyi perjantai-iltana Jyväskylän Palokassa.
Palo syttyi Otkesin mukaan ylimmän kerroksen parvekkeella palaneesta kynttilästä, josta se pääsi kattorakenteisiin.
Kattorakenteista palo on levinnyt alempiin kerroksiin ilmeisesti teknisten kuilujen ja parvekerakenteiden kautta.
Palokunta sai tulipalon kertaalleen hallintaan, mutta se levisi myöhemmin yhdyskäytävää pitkin toiseen rakennukseen.
Talosta evakuoitiin 168 ihmistä, joista oli vuodepotilaita. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta taloudelliset vahingot ovat mittavia.
Tulipaloa oli sammuttamassa noin 25 yksikköä ja 40 henkilöä. Palokuntaa oli avustamassa poliisi, vapaaehtoisia ja varusmiehiä.
Asukkaat ovat yhä evakuoituna kodeistaan ja viranomaiset arvioivat alkuviikosta, milloin ihmiset pääsevät palaamaan koteihinsa.