Kuinka hyvin tunnemme mekanismeja, jotka tekevät päivittäisen elämämme helpoksi? Tiedätkö – siis aivan oikeasti – kuinka internet toimii, miksi auto liikkuu painamalla kaasupoljinta tai mihin se mahtijytky sujahtaa, kun vedät vessan? Entä miten puu muuttuu vessapaperiksi?
Ai tiedät, vai? Loistavaa. Nyt esitä asiat sillä tavalla, että lapsikin ymmärtää.
Ei tainnutkaan olla niin helppoa. Väitän, että suuri osa niin sanotusta tiedostamme on oletusta ja mutua, jonka paketoimme tärkeältä kuulostavaan jargoniin.
Minä tiedän hyvin vähän. Siitä muistuttaa päivittäin kuusivuotias, jota kiinnostavat mitä yksityiskohtaisimmat asiat, joista osaan selittää vain osan. Albert Einstein aikanaan loihe lausumahan: "Mikäli et osaa selittää asiaa kuusivuotiaalle, et ymmärrä sitä itsekään."
Mikä nero.
Kaikkea ei tarvitse osata, kun palveluyhteiskunnassa elämme, mutta jo asioista kiinnostuminen auttaa ymmärtämään eri alojen toimintaperiaatteita ja lainalaisuuksia. Sitä paitsi uuden oppiminen on elämän suola.
Uteliaisuus vaihtuu helposti laiskuuteen, ja siksi kiinnostuminen vaatii välillä potkua omalle takapuolelle. Itse olen pyrkinyt puoliväkisinkin kiinnostumaan asioista, joista en tavallisesti ottaisi selvää.
Olin sitten mekaanikon, hammaslääkärin tai metsurin pakeilla, virkon: ”Selitä kuin kuusivuotiaalle”. Haluan sisäistää asian, en esittää ymmärtäväni, vaikka jotain tietäisinkin jo ennestään. Aito ekspertti avaa asiansa mielellään. Heureka!
Kaikkien Alojen Asiantuntija on eri maata. Hän ei typeryksille selittele, vaan ilmoittaa, miten asiat ovat ja kuka hänen verovarojansa on tällä kertaa haaskannut.
Hän leikkaisi ihmiskehoa paremmin kuin kirurgi, suunnittelisi sillat insinööriä fiksummin ja talous saataisiin kerralla kuntoon, kun hänelle annettaisiin julkishallinnon nettipankin avaimet. Hän on ex-virologi, joka tätä nykyä vaikuttaa sotastrategina ja energiaeksperttinä.
Laajasta pätemiskentästä huolimatta en asettaisi Kaikkien Alojen Asiantuntijaa kuusivuotiastani sivistämään. Minulla on vielä aikaa opettaa jälkikasvulle, että se, joka huutaa kovimmin, yleensä tietää vähiten. Desibelidemokratian ja somekohujen maailmassa järki hukkuu umpimielisen mekkaloinnin, solvausten ja huutomerkkien sekamelskaan.
Pseudotietämisellä keulimisen sijaan aikuiset ihmiset voisivat useammin kysyä itseltään, osaavatko selittää asian ytimen kuusivuotiaalle ymmärrettävästi. Siinä voi oppia jotain.