Ro­va­nie­men Ala­kor­ka­loon es­tee­tön ui­ma­ran­ta – rantaa kun­nos­te­taan ja laa­jen­ne­taan myös muuten

Hiekan levittäminen Alakorkalon uimarannalle alkoi viime perjantaina.
Hiekan levittäminen Alakorkalon uimarannalle alkoi viime perjantaina.
Kuva: Pekka Aho

Alakorkaloon Kemijoen rannalle rakennetaan Rovaniemen ensimmäinen ja tiettävästi Lapin ainoa esteetön uimaranta. Samalla uimarantaa kunnostetaan ja laajennetaan kaikkien käyttäjien iloksi.

Alakorkalon uimaranta sijaitsee noin viisi kilometriä Rovaniemen keskustasta etelään päin. Alakorkalon virkistysalueella on uimarannan lisäksi myös matonpesupaikka, laavu ja rantalentiskenttä.

Uimaranta sijaitsee suojaisassa poukamassa, joten sitä ovat suosineet etenkin lapsiperheet. Ranta-alue on kuitenkin kapea ja lisäksi se rajoittuu umpeenkasvaneeseen vesijättömaahan, joka haisee kesäisin

– Uimaranta on ollut jo jonkin aikaa peruskorjauksen tarpeessa. Rannasta päätettiin tehdä peruskorjauksen yhteydessä esteetön, koska sellainen ranta on jo aika saada Rovaniemelle, sanoo metsätalousinsinööri Kari Lukkarinen Rovaniemen kaupungin yhdyskuntatekniikasta.

Lukkarisen mukaan esteetöntä uimarantaa on aiemmin toivottu Ounaskosken uimarannalle, mutta siellä korkeuserot ovat niin suuret, että esimerkiksi tarpeeksi loivan pyörätuoliluiskan rakentaminen olisi haastavaa.

Alakorkalossa korkeuserot ovat paljon pienemmät ja myös uimarannan pohja on suhteellisen tasainen. Lisäksi uimarannan wc- ja pukeutumistilat ovat lähellä rantaa ja kohtuullisen helposti muutettavissa liikuntarajoitteisille sopiviksi.

Alakorkalon uimarannan vieressä on matonpesupaikka, laavu ja rantalentiskenttä.
Alakorkalon uimarannan vieressä on matonpesupaikka, laavu ja rantalentiskenttä.
Kuva: Pekka Aho

Täyttömaata ja hiekkaa

Alakorkalon uimarannalle on kuljetettu täyttömaata jo tammikuussa, ja viime viikolla sille alettiin levittää hiekkaa. Rannan muotoilun jälkeen alkavat varsinaiset rakennustyöt.

Rannalle rakennetaan kaiteellinen luiska, joka kulkee pukeutumistiloista veteen. Luiska ulottuu uintisyvyydelle saakka, joten osa siitä rakennetaan veden alle.

– Rakentamisessa pyritään hyödyntämään Kemijoen tulvaa. Kaupungin eteläpuolisella jokialueella tulva yleensä saa vedenpinnan vetäytymään kauemmaksi rannasta, Lukkarinen sanoo.

Toukokuussa alkavat myös wc- ja pukeutumisrakennuksen muutostyöt. Rakennukseen tulee esteetön wc ja lisäksi esteetön pukeutumistila. Tilojen suunnittelussa on kuultu muun muassa Rovaniemen vammaisneuvoston näkemyksiä.

Lukkarisen mukaan tavoitteena on, että uimaranta rakenteineen on käyttökunnossa viimeistään juhannuksena.

Valtionavustusta kustannuksiin

Alakorkalon uimarannan peruskorjaus esteettömine rakenteineen maksaa kaikkiaan noin 70 000 euroa.

Kustannuksista noin puolet katetaan valtionavustuksella, jota Rovaniemen kaupunki on saanut lähivirkistysalueiden kehittämiseen.

Rovaniemi sai valtionavustusta kaikkiaan 95 920 euroa.