Olen syntynyt ja kasvanut Rovaniemellä ja ollut etelässä vietettyjen vuosien aikana ylpeä kotikaupungistani. Sen surullinen kehityssuunta on karistanut ylpeyden ja haaveet paluumuutosta vauhdilla.
Silloin kun vielä jaksoin olla Rovaniemestä ylpeä, kutsuin sitä leikkisästi Lapin Pariisiksi. Se taitaa sittenkin olla Lapin Las Palmas. Pelkkää muovikuorta on näköjään luvassa.
Ensin eräs osuuskuntamuotoinen yritys haki kaavamuutosta Lapinmaan kortteliin, jotta voi rakentaa sinne 18-kerroksisen hotellin. Se näkyisi todella kauas luoden varjon jo nyt ahtaaseen keskustaan, sekä hallitsisi maisemaa tehden siitä kaupungin uuden maamerkin.
Tämä varmasti kyseiselle yritykselle sopisi. Tosiasia kuitenkin on, että kaupungilla on jo maamerkki, Jätkänkynttilän silta.
Toinen ääliömäinen tapaus on vuosia vireillä ollut suunnitelma Ounasvaaran laen alistamisesta erään majoitusyrityksen tarpeisiin. Älytöntä, että tästä edes keskustellaan. Ounasvaara on mittaamattoman arvokas sekä paikallisille että matkailijoille.
Rovaniemellä saa näköjään läpi kaikki hulluimmatkin hankkeet, kunhan ne älyää perustella matkailun tarpeilla.
Kaupunki tarvitsee muitakin kuin turisteja. Tarvitaan opiskelijoita, jotka opintojen päättymisen jälkeen haluavat jäädä paikkakunnalle elämään. Tarvitaan paluumuuttajia eli meitä parhaassa työiässä olevia, mahdollisesti perheellisiä ihmisiä. Tarvitaan kaikkia heitä, jotka haluavat Rovaniemestä kodin itselleen.
Heidän houkuttelemisekseen tai pitämisekseen ei olla tehty mitään. Tarvitsemme enemmän kulttuuria, lähiluontoa ja palveluita paikallisille, ei pikavoittoja turisteilta.
Varmaa on, että jos Ounasvaaran tuho toteutuu halutun kaltaisena ja kaupungin keskustaa hallitsevat korkeat hotellit, syntyy paikallisissa suurta turistivihaa. Asukkaiden, yritysten ja matkailijoiden tulisi kyetä elämään sovussa, mutta huumassa taitaa unohtua se tärkein, paikalliset ihmiset.