
Rovaniemeläisen Jaden kolmas single Lampun henki ilmestyi perjantaina 9. päivä huhtikuuta. Sen julkaisee Jaden eli Annika Tellon perustama yritys Jademagia Music Oy, jonka kautta Tello toimii myös lauluntekijänä ja managerina eri artisteille.
– Lampun henki on minun kolmas singleni, ja kahden aiemman tyyliin tässäkin on aika paljon kerroksia; syviä iskuja, kaukaisten kulttuurien soittimia ja värikkäitä äänimaisemia. Kappeleissani sanoitukset ovat suuressa roolissa, ja tämä kolmas single on sanomaltaan aiempia iloisempi ja toiveikkaampi.
– Vanha tarina lampun hengen lahjoittamista toiveista herää eloon, ja uuden rakkauden äärellä toiveet liittyvät siihen vierellä olevaan ihmiseen. Sävellys ja sanoitus ovat omaa käsialaani, ja tuotannon on tehnyt ruotsalainen indiepop-tuottaja Rebecca Bergcrantz, joka tunnetaan myös artistinimellä Raindear.
– Olen ensisijaisesti sanoittaja ja lauluntekijä, ja olen työskennellyt musiikkialalla noin kahdeksan vuoden ajan. Teen musiikkia pääasiassa muille artisteille; olen kirjoittanut yli 45 julkaistua sanoitusta tai sävellystä Universalin, Warnerin ja Sony Musicin artisteille sekä pienempien levy-yhtiöiden artisteille. Tyylilajeina näissä on ollut niin pop, popiskelmä, rock, iskelmä, rap kuin tango.
– Lisäksi minulla on näitä ikiomia lauluja, joita en halua antaa muille; haluan esittää ja julkaista ne itse oman musiikkiyhtiöni kautta. Seikkailen elämääni läpi suurilla tunteilla, kirjoitan tekstejä eletystä elämästä ja muunnan niitä musiikiksi kitaran tai pianon avulla. Olen maailmanmatkaajasielu, ja tykkään yhdistellä kaukaisten kulttuurien elementtejä suomenkielisiin kappaleisiini.
– Päivätyössäni musiikkialalla näen koronan vaikutuksia päivittäin, ja toivon että päästäisiin pian haastavien aikojen yli. Oman musiikkini suhteen iloitsen tästä uudesta kappaleestani, jossa on rakkautta, valoa ja toivoa – ja toivon, että se antaa sitä myös muille. Viimeistelen samalla seuraavaa singleä, joka jo odottelee tuolla nurkan takana. Työstän uusia lauluja ja odotan myös innolla keikoille pääsyä.
Jade
Laulaja-lauluntekijä Annika Tello on syntynyt 1979 Rovaniemellä.
Sosionomi, lauluntekijä, musiikkimanageri ja Jademagia Music Oy:n yrittäjä.
Tekee sanoituksia ja sävellyksiä eri levy-yhtiöiden artisteille, kuten Bablo, Diandra, Antti Railio ja Katri Ylander.
Saavutuksia: Universal Musicin kultalevy, Warner Musicin singlekultalevy ja Emma-ehdokkuus.
Julkaissut aiemmin Jade-singlet Piirrä kartta minuun (2019) ja Maailmanloppu (2020).