Suomen riistakeskus esittää 109 suden metsästämistä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) Suomen kanta-arvio viime maaliskuussa oli 430 sutta. Arvioon sisältyvän ennusteen perusteella Suomessa olisi tämän vuoden marraskuussa 490–693 sutta.
Riistakeskuksen mukaan metsästyksen tavoitteena on pienentää hallitusti susikantaa, ehkäistä susien aiheuttamia sosioekonomisia haittoja sekä vastata kansalaisten huoleen vahingoista ja turvallisuudesta.
Haittoja on pyritty ehkäisemään eri tavoin, kuten karkotuksin ja suojaamalla kotieläimiä. Ehkäisytoimista huolimatta susikannan säätelyn hallintaan tarvitaan myös metsästystä, sanotaan Riistakeskuksen tiedotteessa.
Luken mukaan susikannan koko vaihtelee merkittävästi vuoden aikana. Luken kehittämä susikannan populaatiodynamiikkaa kuvaava tietokonemalli auttaa ennustamaan vuoden kierron aikana kannan kokoa ja sen rakenteen vaihtelua.
Alueelliset riistaneuvostot ovat järjestäneet sidosryhmätilaisuuksia, joiden pohjalta valmisteluun välittyi näkemykset suden kannanhoidon onnistumisesta, susikannan tilanteesta sekä susivahingoista ja turvallisuushuolista.
Suuri osa metsästyksestä Lounais-Suomessa
Riistakeskus on tehnyt maa- ja metsätalousministeriön (MMM) pyynnöstä esityksen, jossa määritellään suden metsästykselle alueelliset kiintiöt. Ministeriö valmistelee esityksen pohjalta asetuksen, joka tulee voimaan marraskuun loppupuolella.
Riistakeskus esittää kiintiöalueiksi sellaisia alueita, joilla susivahingot ja turvallisuushuolet ovat olleet yleisiä. Metsästyksen kohdentamisessa otetaan huomioon myös susikannan geneettinen monimuotoisuus suuntaamalla metsästys laumoihin, joissa lähisukulaiset lisääntyvät keskenään. Lisäksi metsäpeuran vasomisalueille suunnataan metsästystä susien saalistuksen vaikutusten vähentämiseksi.
Merkittävä osa metsästyksestä kohdistuisi Lounais-Suomeen, sillä siellä susikanta on vahva.
Riistakeskuksen tekemän kiintiösuunnittelun biologinen pohja perustuu tieteelliseen tutkimukseen. Luke on tuottanut Riistakeskukselle tietoa susikannasta. Tarkastelussa on käytetty hyväksi esimerkiksi varmennettuja susihavaintoja, DNA-aineistoja, suurriistavirka-aputehtävien tietoja sekä myönnettyjä poikkeuslupia. Reviirikohtaiset kiintiöt on pyritty mitoittamaan siten, että koko lauma voidaan poistaa alueelta.
Kiintiöalueita on yhteensä 18. Suurin yksittäinen kiintiö on 12 yksilöä Kivikylä-Kaivolan alueella. Se sijaitsee Laitilassa Varsinais-Suomen pohjoisosassa.
Ministeriö päivittää susikannan hoitosuunnitelmaa
Susia metsästettiin viime talvena ensimmäisen kerran 10 vuoteen kannanhoidollisin kiintiöin. Se oli mahdollista, koska suden suojeluasema muuttui EU:ssa. Sitä seurasi metsästyslain muutos.
MMM:n tavoitteena on luoda suden kannanhoitoon pitkäjänteinen linja. Siinä kestävällä metsästyksellä voidaan hallita susien aiheuttamia ongelmia ja haittoja pitkäjänteisesti. Samalla myös varmistettaisiin susikannan pysyvän suotuisalla suojelutasolla, elinvoimaisena ja osana Suomen luontoa.
Ministeriö päivittää parhaillaan Suomen susikannan hoitosuunnitelmaa. Luonnos on tarkoitus lähettää syyskuussa lausunnoille.
Suden metsästysaika Suomessa alkaa 1. joulukuuta ja päättyy 10. helmikuuta.