Realististen vihreiden jäljet pelottavat

Pohjoisen lohijokien karu kohtalo, vesistöjen saastuminen, laajat avohakkuut ja ojitukset. Siinä ovat ”realistisiksi vihreiksi” itseään kutsuvien tavoitteiden toteutumisen hinta luonnolle. Ja lisää on luvassa, jos kuulemaan on uskominen. Kyseinen ryhmä korostaa kernaasti vihreyttään, jonka sävystä tulevat mieleeni lähinnä levälautat. Suomessa niistä saadaan kiittää suurelta osin maa- ja metsätalouden päästöjä. Huutosakin uudeksi johtajaksi valittiin nuorekas emäntätyyppi, jonka rukoillaan nostavan lehmän hännän lailla laskeneen kannatuksen uuteen nousukiitoon.

Ympäristön kannalta tarjolla on lähinnä pöydältä tippuvia murusia. Mainospuheissa biotalouden ylistäjät ovat aina luonnonkin asialla, vaikka suurin lasku vaikuttaa lankeavan maksettavaksi juuri sille, sillä epävarmalta näyttävä työllisyystavoite vaatinee uusia uhrauksia. Lapissa tämä tarkoittanee metsänhoidollisten toimenpiteiden voimaperäistä lisäämistä, uusia kaivoksia ja vesirakentamisen jatkumista. Lohdutuspalkinnoksi voidaan viherpiipertäjille koplata kalasydämen kaltaisia innovaatioita, mitä kokeillessa saadaan kätevästi tapettua aikaa – veronmaksajien rahoilla.