Minua on jo kauan kiusannut se, että Suomen poliitikot toimivat ikään kuin meidän olisi varustauduttava jälleen sotaan ”ikuista” itävihollistamme vastaan. Muistelen surullisena aikoja, jolloin ystävyys suomalaisten ja venäläisten kesken – ehkä erityisesti täällä pohjoisessa – oli todellista, ainakin kansalaisten kesken.
Kun Ylä-Tuloman sovhoosin vasikat nälkiintyivät ja uhkasivat kuolla rehun puutteeseen, Hannele Pokka lähetti ystävänapuna niille maatilansa heinät. Ne, kuten muukin ystävänapu, otettiin Murmanskissa kiitollisuudella vastaan.
Muutoksen käynnisti Vladimir Putinin. Minun on mahdotonta ajatella, että Venäjän nykyinen kiusanteko olisi tavallisten venäläisten tahto.
On täysin ymmärrettävää, että sen seurauksena monet suomalaiset unohtavat tulokselliset ystävyyden vuodet ja palauttaa mieleen vanhat asiat. ”Kansa taisteli, miehet kertovat” on palannut valitettavan monien lukemistoon.
Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä kolme ulkomaista asiantuntijaa – venäläinen Sergei Medvedev, britti Mark Galeotti ja yhdysvaltalainen Paul Werth – arvioivat, saattaisiko Venäjä hyökätä jälleen Suomeen. Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että sellaista ei ole näköpiirissä.
Heidän arvioitaan voi pitää monin verroin perustellumpina kuin USA:n häirikköpresidentin, joka muutti puolustusministerinsä sotaministeriksi, tai häntä mielin kielin palvelevan Naton pääsihteerin, joka vaatii kaikkia Nato-maita nostamaan puolustusmenot viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Se tietysti lisäisi maailman suurimman asekauppiaan tuloja.
Suomi on pitänyt koko sodanjälkeisen ajan puolustuksensa kunnossa. Kun Nato, ainakin teoriassa, vahvistaa puolustustamme, meillä ei ole mitään tarvetta lisätä puolustusvoimiemme osuutta niukasta kansantuotteestamme. Hidas kasvu tulee käyttää kansalaistemme hyvinvoinnin parantamiseen.