Uhanalaisten raakkujen tuho Suomussalmen Hukkajoella ja myöhemmin paljastunut epäily Puolangalla osoittavat, että puheet maailman parhaasta ja vastuullisimmasta metsätaloudesta ovat suuresti liioiteltuja. Raakkujen joukkotuhossa ei vaikuta olevan mitään muuta erityistä kuin se, että tällä kertaa siitä jäätiin kiinni housut kintuissa.
Kummastusta on herättänyt myös ihmisten vähäpätöinen suhtautuminen toista sataa miljoonaa vuotta vanhan avainlajin teurastamiseen. Netissä simpukkakohun sanotaan olevan absurdisti ylimitoitettu ja on aika siirtyä seuraavaan aiheeseen.
Stora Enson aliurakoitsijan toiminta ja väheksyvä asenteemme rikosta kohtaan osoittaa, ettemme taida välittää luonnosta niin paljon kuin väitämme. Tässä valossa erityinen luontosuhteemme muistuttaa enemmän Ike ja Tina Turnerin myrskyisää ja hyväksikäytön kyllästämää avioliittoa kuin arvostavaa asennetta luonnon monimuotoisuutta kohtaan.
Kuinka monta kertaa minulle onkaan valiteltu, ettei metsätalouden ammattilaisten ääni kuulu luontokeskusteluissa. No nyt kuului.
Jotain epämääräistä sieltä huudeltiin tissiliiveistä, kun lajikartoitusta tehnyt biologi Myyri Sysivesi yritti pysäyttää metsäkoneen. Sysiveden mukaan konekuski ei paljoa korvaansa lotkauttanut hänen huomautuksilleen.
Stora Enso on lähtökohtaisesti luvannut maksaa raakkutuhon viulut, mutta tilanne voi yhä muuttua. Pian nähdään, onko vastuullisuus metsäjätille niin tärkeä arvo kuin he sivuillaan antavat ymmärtää.
Tilastojen mukaan viranomaisten tietoon tulleista ympäristörikoksista vain muutama prosentti päätyy poliisin tutkittaviksi ja vielä pienempi osa tuomioistuimiin. Toivon tilanteen olevan parempi luonnonsuojelurikosten kohdalla.