Sosiaaliset tilanteet ovat täynnä kirjoittamattomia sääntöjä. Internetistä löytyy lukuisia listauksia siitä, miten eri tiloissa ja kulttuureissa tulee toimia.
Kirjoittamattomat säännöt tulevat näkyviksi silloin, kun niitä rikotaan.
Kävin viime vuonna marjassa ulkomaalaistaustaisen ystäväni kanssa. Uusi tilanne paljasti marjassa olemisen hiljaiset käytännöt, joita minun ei ole ennen tarvinnut sanoittaa.
Tänäkin vuonna aion ottaa ystäväni mukaan, mutta sääntöjen kanssa.
Sääntö 1: Pysy omalla reviirilläsi.
Pohjoismaiset jokaisenoikeudet mahdollistavat sen, että saamme kaikki poimia metsistä luonnonmarjoja vapaasti ilman metsänomistajan erillistä lupaa. Mutta vapaudellakin on rajansa.
Kun marjanpoimija A kyykistyy mättäälle, hänen ympärilleen syntyy näkymätön mutta sitäkin todellisempi omistajuuden kehä. Tätä kehää poimija B ei saa rikkoa.
Sama kehä muodostuu mättäälle jätetyn ämpärin ympärille, sekä ämpärin ja poimijan väliselle sektorille.
Kehän halkaisija riippuu marjastusalueen koosta, eikä sitä voi määritellä täsmällisesti. Se pitää vain tietää. Yleensä reviirin säde on vähintään kolme metriä.
Sääntö 2: Puhu vähän.
Oleelliset käytännön asiat voi puhua. Kulkusuunta, toisen sijainnin tarkistus, evästauon aika ja paikka. Kun kulkusuunta on sovittu, hajaannutaan tarpeeksi etäälle toisista ja ollaan itsekseen.
Jossain vaiheessa pään voi nostaa mättäältä ja tarkistaa, onko toinen näköyhteyden päässä. Jos toinen on pitkään piilossa, häntä saa kutsua nimellä. Vastauksen jälkeen kuitataan ja ollaan taas hiljaa.
Evästauolla voi jutella myös muusta kuin siitä, kuinka monta kupillista kahvia toinen juo. Mutta evästauolla voi myös kuulostella metsää ja katsella pilviä.
Sääntö 3: Älä ehdota lähtemistä.
Lähtemistä on sopiva ehdottaa vasta sitten, kun ämpäri on täynnä. Voit itse päättää, jatkatko poimimista toisen marjastajan ämpäriin. Se ei ole ollenkaan pakollista.
Metsästä vetäytyminen on hidasta. Vaikka lähtemisestä olisi sovittu yhteisesti, hyvää mätästä ei voi ohittaa. Usein marjametsästä poistuminen on siksakmaista kävelyä. Toista ei tule hoputtaa.
Viime vuonna metsässä ystäväni huomasi jossain vaiheessa vähäsanaisuuteni. Vastasin kaikkiin keskustelunavauksiin muminalla enkä kysellyt mitään.
Sosiaalisesti pätevänä ihmisenä hän kysyi, puhuiko kenties liikaa? Kohteliaan vuolaasti kielsin asian ja jatkoin sisäistä puhinaani.
Mikä on tarinan opetus? Vaali rohkeasti hiljaisuutta sekä omaa reviiriäsi: pyydä toista pysymään kaukana ja pitämään suunsa kiinni.
Tai sitten opettele itse uusia taitoja, heitä säännöt pöpelikköön, päästä irti marjastuksen tulostavoitteista ja nauti ystäväsi seurasta myös marjametsällä.
Kirjoittaja on graafikko.