Maamme päätöksentekoon on vakiintunut käytäntö, jossa puolue on ottanut kansan kansanedustajille antaman mandaatin ja vallan. Äänestäjät valitsevat alueittain edustajansa parlamenttiin edustamaan itseään. Valituksi tulleet astuvat uuteen vallan maailmaan, jossa he hakevat paikkaansa parlamentin ja puolueen hierarkiassa.
Jos edustajan motiivina on pyrkimykset vaikuttaa asioihin, aseman saavuttaminen koneistossa on tärkeää. Jos taas motiivina on oman edun tavoittelu, toimintaa motivoi suosion ja siten myös arvoasteikossa etenemisen tarve.
Asiakysymyksissä arvostuksen saavuttaminen puoluehierarkiassa on kansanvallan edun mukaista ja edistää asioiden hoitamista kansan näkökulmasta. Ihmisillä on taipumusta lähteä toimimaan oman edun saavuttamiseksi ja tulla hierarkiassa arvostetuksi. Se johtaa siihen, että arvostusta haetaan ”puoluejohdolta” ja toimitaan niin, että tullaan ”hyväksytyksi” puolueen johdon taholta. Arvostus puoluejohdolta tulee vaikuttamaan kansanedustajalle nimettyihin valiokuntapaikkoihin ja muihin luottamustoimiin.
Kun puoluejohto ottaa vallan käsiinsä ohi eduskuntaryhmän ja pyrkii hallitsemaan ei pelkästään asiakysymysten vaan vallan säilyttämisen näkökulmasta, ollaan menossa vahvasti puoluevaltaan. Se ei ole sama kuin kansanvallan lisääminen päätöksenteossa.
Puoluevallalle on tyypillistä, että eduskuntaryhmästä erottautuvat henkilöt, jotka ovat ”puolueuskollisia” ja henkilöt, jotka ajavat itsepintaisesti saamansa mandaatin mukaisesti kansan etua. Jälkimmäiset kuvataan helposti häiriköiksi. Politiikan tutkimukselle olisi oivallinen paikka selvittää kansanedustajien käyttäytymis- ja etenemiskuvioita politiikan hierarkiassa – kuinka hyvin menestyy ajamalla pelkästään kansan etua ja kuinka hyvin olemalla kuuliainen puoluejohdolle.
Kansanedustajat, jotka äänekkäästi puolustavat puoluejohdon edesottamuksia, menestyvät puoluehierarkiassa paremmin. Puhutaan yleisestikin ”herrahissistä”. Se on politiikalle ja kansanvallan toteutumiselle myrkkyä ja vähentää politiikan uskottavuutta ja äänestämisintoa.