Halvin ja samalla huonoin tapa toteuttaa pumppuvoimalaitos on jättää ala-allas eristämättä muusta vesistöstä.
Maalle tehdystä yläaltaan pohjasta irtoaa ja liukenee sekä leviää ympäristöön haitallisia ja jopa myrkyllisiä, vettä pilaavia aineita. Humus värjää veden ruskeaksi, liialliset ravinteet rehevöittävät veden. Sameutta lisäävät kiintoaineet. Raskasmetalleista elohopea rikastuu ravintoketjussa ihmiseen saakka.
Kemijärvestä lähtien vaikutukset olisivat Perämerelle asti samansuuntaisia kuin olisivat olleet Vuotoksen altaallakin.
Veden puhdistus olisi kallista. Esimerkiksi vedyn elektrolyyttinen valmistus tarvitsee tehokkaasti toimiakseen puhdasta, makeaa vettä.
Kemijärven 230 neliökilometrin pinta-alasta ala-altaiksi on varattava muutama prosentti. Maapatoa tarvitaan noin kahden kilometrin verran. Pato maksaisi 6–8 miljoonaa euroa Hailuodon pengertyön perusteella arvioituna– patokustannus on pieni verrattuna miljardiluokan pumppuvoimalainvestointiin.
Auringon ja tuulen säätövoimaksi joudutaan juoksuttamaan paljon vettä vesivoimaloissa. 2030- luvulla pumppuvoimalat toivottavasti tuottavat jo tarpeeksi säätöenergiaa. Silloin jokien vuorokausisäännöstelyä voidaan lieventää monikäytön hyväksi. Kalojen vaelluksetkin onnistuvat.
Voimayhtiöiden toiminnan rajat on säädettävä ajanmukaisella lailla, tehokkaalla valvonnalla ja voimakkailla sanktioilla.