
Walesin prinssi Charles, joka on ensimmäisenä kruununperimysjärjestyksessä Britanniassa, on saanut koronavirustartunnan.
71-vuotias Charles on kuningatar Elisabeth II:n esikoislapsi.
– Hänellä on ollut lieviä oireita, mutta hän on muuten hyväkuntoinen. Hän on tehnyt töitä kotonaan tavalliseen tapaan viimeisten päivien aikana, kuninkaallinen perhe tiedotti uutistoimisto Reutersin mukaan.
Myös Charlesin puoliso, Cornwallin herttuatar Camilla on testattu, mutta hänellä ei ole virustartunaa.
Pariskunta on parhaillaan Skotlannin kodissaan, jonne he olivat menneet vapaaehtoiseen eristykseen.
– Ei ole mahdollista varmistaa, mistä prinssi on saanut viruksen. Hän on ollut viime viikkoina lukuisissa tapahtumissa, jotka kuuluvat hänen julkiseen rooliinsa, kuninkaallinen perhe kertoi.
Kuningatar Elisabeth puolestaan on Windsorin linnassa puolisonsa Edinburghin herttuan Philipin kanssa. Kuningatar on perunut viranhoitoonsa kuuluvat kokoontumiset ja vierailut eri kaupunkeihin Britanniassa. Asiasta kertoo BBC.
Myös Britanniassa viranomaiset ovat suositelleet, että etenkin yli 70-vuotiaiden tulisi välttää kaikkia ei-välttämättömiä tapaamisia toisten ihmisten kanssa.
Kuningatar on 93-vuotias ja Philip, 98.
Heidän on määrä pysytellä Windsorin linnassa pääsiäisen yli. Varotoimena heidän mukana olevaa henkilökuntaansa on vähennetty.