
Pörhön Autoliike on avannut Ouluun maailman ensimmäisen täysin digitaalisen huoltopalvelun, jonka avulla asiakas pystyy tuomaan autonsa huoltoon milloin tahansa ympäri vuorokauden.
Idea digitaalisesta huollosta sai alkunsa jo vuonna 2019, kun Pörhön jälkimarkkinointijohtaja Pekka Mustonen kierteli maailmalla ja tutustui, miten eri maiden autoliikkeet käyttävät digitaalisuutta hyödyksi huoltopalveluissaan.
Mustonen huomasi, että digitaalisuuden luomat mahdollisuudet helpottavat sekä asiakkaiden että huollon työntekijöiden arkea.
”Olen törmännyt maailmalla erilaisiin ratkaisuihin, joissa huolto on saatu toimimaan osittain digitaalisesti, mutta halusimme kokeilla kunnianhimoisesti sellaista ratkaisua, jossa koko huoltoprosessin voi tehdä digitaalisesti aina varauksesta ja avainten viemisestä maksuun ja auton noutoon asti. Missään muualla tällaista palvelua ei ole vielä kokeiltu, joten ajattelin, että tehdään sitten itse”, Mustonen kertoo.
Täysin uudenlaisen palvelun kehitystyössä on vierähtänyt yli kaksi vuotta, mutta nyt kaikki on valmista ja maailman ensimmäinen digitaalinen huoltoneuvoja on lanseerattu Ouluun.
Ensimmäiset asiakkaat ovat antaneet digitaalisesta huollosta Pörhölle hyvää palautetta.
”Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä palvelun helppouteen. Digitaalinen huoltoneuvoja on niin näppärä, että kun sitä kerran kokeilee, niin kyllähän se riski on, ettei enää muulla tavalla halua huoltoa hoitaakaan”, Mustonen naurahtaa.
Digitaalinen huoltoneuvoja on helppokäyttöinen
Digitaalisen huollon automaatti toimii samaan tapaan kuin viime vuosikymmenen aikana yleistyneet pakettiautomaatit: autohuollon varannut asiakas voi valita palveluksi digitaalisen huoltoneuvojan, jonka jälkeen hän saa kaikki huoltoon liittyvät tiedot tekstiviestillä suoraan puhelimeen.
Varauksen vahvistamisen jälkeen puhelimeen kilahtaa 24 tuntia ennen huoltoa linkki koodiin, jolla saa huoltoautomaatin lokeron auki. Kun asiakas jättää huoltoon tulevan auton avaimet lokeroon, Pörhön huolto saa automaattisesti ilmoituksen asiasta. Jos asiakas on varannut huollon ajaksi esimerkiksi sijaisauton tai polkupyörän, niiden avaimet löytyvät samasta lokerosta.
”Kun auto on huollossa, me olemme asiakkaaseen yhteydessä puhelimitse ja käymme läpi, mitä huolto pitää sisällään ja mikä on huollon tarkka hinta. Jos korjaus menee takuun piikkiin, maksua ei tule vaan asiakas saa heti huollon päättymisen jälkeen koodin, jolla auton avaimet voi noutaa”, Pörhön Autoliikkeen jälkimarkkinointipäällikkö Mika Koistinen sanoo.

Heti kun huolto on valmis, asiakas saa siitä tiedon tekstiviestitse. Palveluautomaatin lokerokoodin saa välittömästi maksutapahtuman jälkeen. Digitaalisessa huoltopalvelussa on mahdollista valita maksutavaksi myös Pörhön tarjoama maksuetu (https://www.porho.fi/huolto/maksuetu/).
”On myös mahdollista käyttää digitaalista huoltopalvelua niin, että hoitaa sen kautta vain osan huoltoprosessista – esimerkiksi auton viemisen tai hakemisen tai vaikka vain maksun”, Mika Koistinen muistuttaa.
Digitaalisuus luo uusia mahdollisuuksia
Alkuun digitaalinen huoltoneuvoja toimii Oulun Pörhöllä Audi-, Volkswagen-, ja SEAT-merkkihuolloissa, mutta palvelu tullaan ottamaan käyttöön myös muilla paikkakunnilla ja merkeillä.
Pekka Mustonen uskoo, että digitaaliset huoltopalvelut tulevat olemaan tulevaisuudessa osa jokaisen autoliikkeen toimintaa.
Pörhöllä katseet ovat jo tulevaisuudessa. Mitä kaikkea kahden vuoden ajan alan asiantuntijoiden kanssa kehitelty digitaalinen huoltopalvelu voisi vielä mahdollistaa?
”Digitaalisuus luo älyttömän paljon uusia mahdollisuuksia. Palvelua voisi laajentaa tulevaisuudessa entisestään esimerkiksi niin, että autonavaimet voisi jättää huoltoautomaattiin lentokentälle matkalle lähtiessä, jolloin voisimme huoltaa auton lomamatkan aikana ja palauttaa sen sitten takaisin odottamaan matkalta palaavia. Saa nähdä, mitä vielä keksitään”, Mustonen miettii.
Varaa huolto puhelimitse tai verkossa ja kokeile uutta digitaalista huoltopalvelua ensimmäisten joukossa! (https://www.porho.fi/huolto/)
Miten digitaalista huoltopalvelua käytetään?
