Poliisin pysäytystilanteessa Tuusulassa Uudellamaalla viikonloppuna loukkaantunutta 15-vuotiasta mopoilijaa epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.
Iltalehti puolestaan kertoi aiemmin, että mopoilijan tieltä kiilannutta poliisia epäillään kolmesta rikoksesta. Tutkintanimikkeet ovat virkavelvollisuuden rikkominen, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus.
Epäillyt rikokset tapahtuivat lauantaina nuorten mopoilijoiden kokoontumisen eli mopomiitin yhteydessä. Sosiaalisen median videoissa näkyy, kuinka poliisi kiilasi takaa-ajossa mopoilijan autolla ojaan. Helsingin poliisi on kertonut, että mopoilija loukkaantui tilanteessa lievästi.
Poliisi kertoo maanantain tiedotteessaan, että mopomiitissä oli paikalla kymmeniä nuoria. Poliisipartio teki alueella liikennevalvontaa. Partio oli havainnut ennen iltaseitsemää kaksipyöräisen ajoneuvon, josta puuttui rekisterikilpi. Partio pyrki pysäyttämään ajoneuvon, mutta kuljettaja kiihdytti voimakkaasti ja yritti paeta, poliisi kertoo.
Poliisin mukaan ambulanssi tuli paikalle ja ensihoitajat tarkastivat kuljettajan tapahtumapaikalla.
Valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksikkö on aloittanut esitutkinnan poliisin toiminnasta tilanteessa. Helsingin poliisilaitos tutkii mopokuljettajan toimintaa.