Pohjoisessa tapahtuneet ympäristön muutokset eivät ole vain menneisyyden haavoja. Ne ovat muistutus siitä, kuinka syvästi muutokset ympäristössä vaikuttavat yhteisön hyvinvointiin ja osallisuuden kokemukseen.
Ne avaavat meille näkymiä siihen, miten käynnissä olevat ja tulevat ympäristönmuutokset vaikuttavat resilienssiin ja eriarvoisuuteen tulevaisuudessa. Esimerkiksi Kemijoen patoamisessa oli rakennusprojektin lisäksi kyse kulttuurisesta traumasta, joka muutti ihmisten elämää peruuttamattomasti.
Resilienssi eli kyky sopeutua ja palautua vaikeista olosuhteista ei ole vain yksilöllinen ominaisuus. Se on yhteisöllinen prosessi, jossa ihmiset ja ympäristöt voivat toipua ja vahvistua yhdessä. Kemijoella tapahtuneet muutokset, jotka muuttivat paikallisen kulttuurin ja elinkeinojen perustan, olivat yhteisön kollektiivisia vastoinkäymisiä.
Elämme alati muuttuvassa maailmassa, jossa tarvitsemme yhteisömme kykyä sopeutua ja palautua. Tässä yksi keskeisimmistä kysymyksistä on, kenen ääntä kuullaan.
Kemijoen patoaminen oli myös valta-asetelmia, joissa paikallisilla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa elinympäristöönsä tai siihen, miten ja mihin tahtiin muutokset tapahtuvat. Kun ihmiset kokevat itsensä osaksi yhteisöä ja yhteisiä päämääriä, heidän resilienssinsä vahvistuu.
Meidän olisi hyvä ottaa oppia menneisyydestä. Nytkin meidän on pohdittava, miten voimme tukea yhteisöjen resilienssiä ja lisätä osallisuutta, erityisesti alueilla, joilla ympäristönmuutokset tapahtuvat.
Ilmasto lämpenee Lapissa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin. Luontokato kiihtyy voimakkaasti erityisesti tunturialueilla ja lajeilla ei ole tilaa siirtyä pohjoisemmaksi. Esimerkiksi kaivostoiminta, tuulivoima ja vesivoima etsivät koko ajan uusia sijainteja.
On löydettävä tapoja, joilla ihmiset voivat sekä osallistaa itsensä tulevaisuuden rakentamiseen että käsitellä ylisukupolvisia traumoja. Tämä vaatii avoimuutta, dialogia ja rohkeutta. Lappilaiset ansaitsevat päättäjiä, joilla on ymmärrystä ja rohkeutta kuunnella ja puolustaa paikallisia yhteisöjä.