
BirdLife Suomen järjestämään tapahtumaan osallistuu vuosittain yli 20 000 ihmistä. Järjestäjän taholta painotetaan, ettei kyseessä ole kilpailu, vaan reipashenkinen tapahtuma kaikille linnuista kiinnostuneille. Pihabongauksen avulla on jo vuodesta 2006 lähtien kerätty arvokasta tietoa maamme talvisesta linnustosta. Tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.
Pihabongaukseen sen ensimetreiltä lähtien osallistunut torniolainen Tommi Lankila seurasi viimaisen ja kylmän lauantain tapahtumia Juhannussaaressa Niila-poikansa kanssa. Tommi luonnehti kotipihan lintueloa tavanomaisen vilkkaaksi. Lajimääräksi tuli mukavat 12. Päivän pikku yllätyksestä vastasi turkinkyyhky.
– Turkinkyyhkyn näyttäytyminen Torniossa ei ole yllätys, mutta ensimmäistä kertaa näimme samanaikaisesti peräti viisi kyyhkyä. Naakkoja näkyi saman verran ja melko mukavasti myös muita lajeja kuten talitiaisia ja sinitiaisia, Tommi Lankila kertoi.
Uusia lintujen ystäviä
Pihabongaus saa käyttövoimaa myös uusista lintujen ystävistä. Keminmaalainen Merja Nieminen ihastui bongaukseen poikiensa: 5-vuotiaan Eliaksen ja 3-vuotiaan Oliverin kanssa. Lautiosaaressa sijaitsevan kotitalon pihapiirissä oli sunnuntaina sen verran hiljaista, että Merja pakkasi pojat autoon ja ajoi mummolan pihaan, Kemijoen länsipuolelle.
–Mummolasta ne linnut sitten löytyivät. Näimme kahdeksan talitinttiä, kaksi punatulkkua ja harakan. Nämä tiedot täytin illalla BirdLifen verkkolomakkeelle. Oli mukava päivä poikien kanssa. Keminmaan havainnot ovat nyt tuhansien muiden havaintojen joukossa. Poikien kanssa olemme treenanneet lintutuntemusta kotiin hankituista lintukirjoista, ja Lautiosaaressa Elias ja Oliver ovat päässeet näkemään muiden muassa fasaaneja, Merja Nieminen iloitsi.
Pihabongaus
Näitä bongattiin Meri-Lapissa
Lintu Pihat Yksilöt
Talitiainen 118 1042
Harakka 90 231
Sinitiainen 89 421
Punatulkku 45 213
Käpytikka 43 60
Pikkuvarpunen 42 334
Hömötiainen 36 82
Varis 33 69
Närhi 33 78
Viherpeippo 27 285
Keltasirkku 25 252
Varpunen 12 60
Harmaapäätikka 8 9
Korppi 8 14
Kuusitiainen 8 16
Pikkukäpylintu 8 32
Kesykyyhky 8 33
Pähkinähakki 8 18
Fasaani 6 10
Mustarastas 4 4
Naakka 4 11
Puukiipijä 3 3
Töyhtötiainen 3 4
Urpiainen 3 9
Turkinkyyhky 3 15
Tilhi 2 41
Kanahaukka 2 2
Pyy 2 2
Varpushaukka 1 1
Räkättirastas 1 1