Metsäteillä on koittanut jokavuotisen syyskelirikon aika. Viime vuonna aikainen talven tulo pelasti paljon, mutta se oli poikkeuksellista.
Tämä syksy on alkanut tavanomaiseen tapaan. Hirvijahdin kiivain aika sattuu yksiin syyskelirikon kanssa, liikettä näkyy metsäteillä enemmän kuin kesällä. Viime kesä olikin lämmin ja tiet yleensä säilyivät vähillä vaurioilla.
Tavallisimmat kunnostustoimet ja myös eniten laiminlyödyt tehtävät ovat lanaus ja reunapuuston poisto. Passiivisilla tiekunnilla molemmat ovat olleet tekemättä jopa vuosikymmenten ajan. Huonokuntoisia teitä on nykyään mahdoton määrä.
Entisinä aikoina rumpuputket kasattiin metrin mittaisista betonikappaleista. Ajan oloon routa on liikutellut rumpua eri kohdista vähän eri tahtiin, jolloin putkien liitoskohdat ovat revenneet. Jotkut palat ovat täysin hajonneet. Repeämiskohdissa tiemaat ovat valuneet putken pohjan tasalle ja menneet osittain veden mukana.
Seurauksena voi olla ammottava reikä keskellä tietä. Olen nähnyt näitä kaksinumeroisen luvun verran.
Kymmeniä vuosia sitten tein metsäteiden kunnossapidon tarkastuksia viranomaisena. Hyvin tavallista oli havaita, että rumpujen auki pidostakaan kukaan ei ollut koskaan välittänyt. Revin käsin auki koko joukon putkia. Osa putkien päistä oli painunut näkymättömiin, mutta veden virtauksesta pystyi yleensä päättelemään putken sijainnin.
Olen rakennuttanut mailleni omin varoin monta tietä. Jotkut niillä jäljistä päätellen ajelevat, vaikka kukaan ei ole lupia kysellyt. Syntyneet vauriot pitäisi korjata aikailematta.
Tämä ei ole mielipide, asia on kirjoitettu yksityistie- ja vahingonkorvauslakiinkin.