Lapissa on viritetty keskustelu koltta-sanasta ja siitä luopumisesta. Olen asiasta surullinen ja suuresti hämmentynyt.
Olen kokenut asuntolakoulun ja väheksyntää, ja selvinnyt niistä. Minusta ei ole syytä jäädä märehtimään sitä, millainen elämä oli viime vuosituhannella. Katse eteenpäin ja uusia koitoksia kohti!
Kaikesta selviää, asuntolakoulu oli monelle, myös minulle tie oppimiseen. Toki moni asia olisi voitu tehdä toisin ja ottaa enemmän huomioon meidän tarpeemme. Olisimme kaivanneet myös lempeämpää kohtelua asuntolassa. Se oli aika jota ei onneksemme ole enää ollut vuosikymmeniin.
On aika siirtyä eteenpäin. Elämään elämää vuonna 2025.
Itselleni koltta merkitsee sanana paljon. Se on minun identiteettini alku ja juuri. Perhe, suku, yhteisö jossa olen ja tiedän kuka olen. Me olemme sitkeä pieni porukka, joka on hajaantunut ympäri maailmaa.
Minulle sanasta koltta tulee paljon positiivisia tunteita, asioita ,rakkautta ja sitä kauneutta, mitä ympärillämme. Se ei aiheuta häpeää tai syrjintää. Mielestämme saamme tasa-arvoista kohtelua, maksamme veroja ja olemme ihan tavallisia kansalaisia siinä missä muutkin.
Kieli, kulttuuri ja nuorten innostus perinteisiin asioihin on avointa ja vastaanottavaa. Olen ilolla seurannut monia nuoria perheitä, jotka syystä tai toisesta elävät kaukana kotoa. Heidän elämässään on paljon iloa ja innostusta kulttuuriin, kieleen, vaatetukseen ja ihan kaikkeen kulttuuriimme liittyvään.
Lapsilla on mahdollisuus opiskella kieltä ympäri maata ja jopa ulkomaita myöten. Tämän kaiken on mahdollistanut nykytekniikka monilla tavoilla ja erilaisilla mausteilla.
Emme vielä ole kadonneet, meillä on elävä kulttuuri sekä taitavat ja innostuneet tekijät.
Muutama vuosi sitten on ilmestynyt ensimmäinen koltankielinen elokuva, joka on iloinen saavutus. Kieli ja kulttuuri elävät pitkään, kun niitä käytetään.
Koltan sijaan käytettäväksi on ehdotettu termiä itäsaamelainen. Itä-sanalla on varsinkin tänä päivänä mielestäni ikävä sointi. Se yhdistetään pommien ja droonien sotaiseen maailmaan.
Itäsaamelaisuudessa en näe mitään hyvää. Meidät unohdetaan, eikä meitä tunnisteta ja menisi taas pitkä matka siihen, että meidät osattaisiin yhdistää iloiseen katrilliporukkaan.
Tämän kirjoitus sai alkunsa mustikkareissulla ja sienireissu täydensi ajatukset. Niitä täydensivät myös lukuiset juttelut heimosiskojen ja -veljien kanssa.
Eläköön koltat, kolttamuorit, kolttasissit, kolttakansa ja kolttamalli!