Sakatin kaivoshanketta ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Hanke edellyttää luonnonsuojelulain avaamista yhden monikansallisen kaivosyhtiön kaupallisten tarpeiden vuoksi. Sodankylää hanke ei kauaa hyödytä – arvioitu 20 vuoden toiminta-aika on lyhyt.
Kaivosmyönteisenä kuntana Sodankylä on innokkaasti hankkimassa itselleen jo toista ympäristökatastrofia. Kevitsan kaivos on vuosia vuotanut metalleja pohjavesiin, joka on yhtä kuin ympäristökatastrofi. Tämä ei jostain syystä tunnu huolestuttavan enemmistöä kuntalaisista.
Peli ei ole reilua. Kaivosyhtiö välittää häpeämättömästi valheellista tietoa hankkeesta. Toimitusjohtaja Lamberg kertoo (HS 25.3.), että tuoreessa Natura-arvion päivityksessä todetaan, että hankkeella on vaikutuksia Viiankiaavan alueeseen mutta ne ovat pieniä.
Todellisuudessa päivityksessä lukee näin: "Lieventävistä toimenpiteistä huolimatta kaivoshankkeesta voi kohdistua merkittävä heikennys Natura-alueen suojeluperusteena oleviin luontotyyppeihin aapasuot, letot ja puustoiset suot sekä kasveihin isonuijasammal (erittäin uhanalainen) ja lapinleinikki. Kasvillisuuden palautumiskyvystä takaisin luonnontilaan ei ole riittävän kattavaa tutkimustietoa (vaikka suon vesitalous palautuisi kaivostoiminnan päättymisen jälkeen)".
Luonnonvarakeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Aino Korrensalo on todennut, että ravinteikkaat aapasuot tuhoutuvat jo muutamien senttimetrien vedenpinnan laskun seurauksena.
Sodankylän kunta toteutti 2024 brändiuudistukseensa liittyen kyselyn kuntalaisille. Sen perusteella "Sodankylän sydämessä asuu rakkaus luontoon". Millainen on sydän, johon tärkeinä arvoina mahtuvat sekä kaivosmyönteisyys että syvä rakkaus luontoon? Jotta näin voisi olla, täytyy jollain lailla kyetä hieman petkuttamaan itseään.
Tästä kunnasta, jonka sydämessä asuu rakkaus luontoon, saattaa tulla se kunta, joka romutti Suomen luonnonsuojelulainsäädännön.