Täällä pohjoisessa me tunnemme jo nyt, mitä Orpon hallituksen valinnat tarkoittavat. Kun budjettikirjassa viilataan viivoja, ne eivät jää paperille. Ne muuttuvat kylmiksi huoneiksi, tyhjiksi kylätaloiksi ja menetetyiksi mahdollisuuksiksi.
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) budjettiesitys ei ole mikään sattumanvarainen säästölista. Se on tarkkaan tähdätty poliittinen manifesti. Kohteet – maahanmuutto ja kehitysyhteistyö – on valittu kirurgisella tarkkuudella. Tämä ei ole koko hallituksen kompromissi, vaan perussuomalaisten oma ideologinen lippulaiva.
Sisäpiiriläinen kertoi Ilta-Sanomille, että 170 miljoonan leikkaukset maahanmuuttoon “syntyivät suhteellisen vaivattomasti”. Totta kai syntyivät. Kun ideologinen tahto on kova, rahat revitään vaikka rivien välistä. Ja jos rivit loppuvat, kirjoitetaan lisää.
Hinnan maksavat myös ne, joita perussuomalaiset väittävät puolustavansa. Kun järjestöjen, kansainvälisen avun ja kotouttamisen rahoitus ajetaan alas, se osuu myös meihin täällä pohjoisen pitkien välimatkojen, rajayhteistyön ja monikulttuurisen arjen keskellä. Kehitysyhteistyö ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan osa ihmisyyden mittaa.
Se, että Suomi on valmis lisäämään maailman tuskaa liittymällä Trumpin häpeälliseen linjaan, on häkellyttävää. Yhdysvallat leikkaa parhaillaan rahoitusta YK:n väestörahastolta, pakolaisjärjestöiltä ja kansainvälisiltä avustusohjelmilta samaan aikaan, kun kriisit ja hätä kasvavat.
Jos tästä periaatteesta luovutaan, menetetään enemmän kuin apu. Menetetään se, mikä on ollut meissä arvokkainta.
Tämä ei ole talouslaskelma, vaan arvovalinta. Juuri siksi siitä pitää puhua myös Lapissa. Purran budjetti kertoo, kenellä on oikeus ihmisarvoiseen elämään.