Mari Tulilehto kirjoitti (LK 26.1.) hyvin asukkaiden osallisuudesta kaavoitusprosesseihin. Vaikka osallisuus on lain mukaan osa kaavoitusprosessia, jää se usein ylhäältä päin ohjatuksi ja siten aito osallisuus jää puolitiehen. Tällöin voidaan puhua enemmän osallistamisesta kuin osallisuudesta.
Tein syksyllä asukastutkimusta opinnäytetyöhöni liittyen Valoasemaan ja 3. kaupunginosan kehittämiseen. Tuloksia analysoidessa esiin nousi vahvasti asukkaiden kokemus siitä, etteivät he koe olevansa osallisia kaupunginosan kehittämiseen. Vastauksissa toivottiin yhteisöllisyyden huomioimista kaupunginosan kehittämisessä, eikä vain asuinrakennusten lisäämistä.
Osallisuus luo yhteisöllisyyttä, joka kiinnittää meidät asuinpaikkoihin. Jos kaavoituksessa vuorovaikutus ja "osallisuus" jää vain osallisten ja hallinnon väliseksi kommunikoinniksi, olemme väärällä tiellä.
Vuoropuhelun lisäksi tarvitaan vuorovaikutteista suunnittelua, jossa yksilöt ja ryhmät osallistuvat monin tavoin suunnitteluprosessin vaiheisiin. Näin pääsemme eroon pelkästä informaation vaihdosta ja siirrymme merkitysten vaihtoon ja kaupungin kehittämisen yhteiseen työstämiseen.
Opinnäytetyön vastauksissa on luettavissa turhautumista poliittiseen päätöksentekoon. Erityisesti postimerkkikaavojen ja kaupunkilaisten omien tilojen puute keskustan läheisyydessä koetaan ongelmallisena.
Kaavoituksella voidaan vaikuttaa paljon asuinalueen viihtyvyyteen sekä yhteisöllisyyteen ja aidot osallisuusprosessit vahvistavat niitä. Yhteisöjen rakentaminen ja tukeminen tulisi olla kaupungin perustehtäviä, sillä se tukee myös hyvinvointia.
Kaavoitus ei ole vain karttoja ja havainnekuvia, vaan siihen liittyvillä prosesseilla ja sen tuomilla muutoksilla kaupunkikuvaan on laajempi merkitys kuin asuntojen määrä. Vaikka meillä osallisuus on mennyt eteenpäin toivon, että voimme yhdessä parantaa kaupunkimme osallisuusprosesseja lisää tulevien vuosien aikana. Kaupunki ei voi olla vain paikka, jossa nukut, vaan paikka, jossa elät.