Nykyisin kun katselen kotirannassa Tornionjoelle, ajattelen usein Gustaf Stråhlbergiä. Ajattelen, että ehkä hän katseli aikanaan tätä samaa maisemaa, vain hiukan eri suunnalta.
Virta ei ollut vielä syönyt joenmutkan savista laitaa niin paljon kuin se nyt on. Joella oli lohipatoja eikä veden yli kantautunut rantatietä ajavien autojen ääniä.
Ajattelen, että on oltava jotain samaa.