Olemme saaneet lukea uutisia hyvinvointialueiden alijäämäarvioista – ne ovat kasvamaan päin. Jo aiemmin alueet ovat olleet tilanteessa, jossa vastakkain ovat hoito- ja talousvelvoite. Säästöjä tarvitaan, mutta millä hinnalla?
Hyvinvointialueiden taloutta rasittavat ostopalvelut. Jos tekijöitä ei omasta takaa ole, työt hoitaa usein keikkatyöläinen, jonka palkkataso on jotain muuta kuin vakituisen henkilöstön.
Alan työntekijät tekevät työtä suurella sydämellä, mutta jaksamisellakin on rajansa. Riittämättömyyden tunne on läsnä jatkuvasti. Ajassa, jossa lasten ja nuorten pahoinvointi ja ongelmat ovat pahentuneet, esimerkiksi sijaisperheet tarvitsisivat entistä enemmän tukea työnsä tueksi. Taipuuko hyvinvointialueen talous tähän?
Kun sijaisperheet uupuvat ja toteavat keinojensa käyvän riittämättömiksi sijoitettujen lasten ja nuorten kanssa, on lopputuloksena laitokseen sijoittaminen. Laitoshoito on kallista ja seuraukset pitkäaikaisia. Laitos ei koskaan ole pienelle lapselle perhettä parempi vaihtoehto.
Hyvinvointialueuudistus on yhä muutoksen kourissa. Samaan aikaan toinen suuri uudistus on tulossa, kun TE-palvelut siirtyvät kuntiin ensi vuoden alusta.
Pitkäaikaistyöttömissä on henkilöitä, jotka tarvitsevat moniammatillista tukea. Tämä tarkoittaa tiivistä yhteistyötä hyvinvointi- ja työvoima-alueiden kesken. TE24-uudistus lisää erilaisten todistusten tarvetta, jotta henkilö voi saada taloudellisia tukia.
Tässä tilanteessa ei resursseja pitäisi käyttää byrokratiaan, joka ei auta millään muotoa yksilön ongelmien ratkaisemisessa ja työkyvyn lisäämisessä. Erityisesti alueilla, missä on pulaa lääkäreistä, on huolestuttavaa, jos vähäiset resurssit ovat varsinaisesta hoitotyöstä pois.
Muutos sitoo aina siinä mukana olevien resursseja. Siksi olisikin huolehdittava, että hyvin toimineet ja taloudellisesti järkevät käytänteet jatkuisivat. Vaikka hallinto muuttuu, pitäisi ruohonjuuritason työssä hyväksi hioutuneista toimintatavoista pitää kiinni.
Väestön ikääntyessä, ikäluokkien pienentyessä ja jaksamisen sekä mielenterveyden haasteiden lisääntyessä on valtion taloudellisen kasvun edellytykset hyvin nopeasti syöty, jos hyvinvointialueiden toimintaa ei saada korjattua kestävämmälle tasolle. Palvelurakenteen uudelleentarkastelu ja yksityisen puolen tutkitusti kustannustehokkaiden palvelujen käyttäminen nykyistä laajemmin tarjoaisi taloudellisesti järkevän ratkaisun hoito- ja talousvelvoitteen täyttämiseksi.