Ounasvaaran laki on jääkauden jälkeisen Anculusjärven ranta-aluetta. Jäämassojen sulaessa on maa kohonnut ja ranta tullut näkyviin.
Olen aina ollut kiinnostunut historiasta. Kun muutin Rovaniemelle yli 30 vuotta sitten, kävin usein Ounasvaaran harjanteella, joka lähtee hotellin pohjoispäädystä. Harjanne oli muinaisen järven rantakivikkoa. Siellä on veden pyöreäksi hiomia kiviä. Voin aistia sen esihistoriallisen veden loiskeen rantakiviin.
Paikalla oli aikoinaan kyltti kertomassa sen historiasta. Harjanteella kulki pieni polku, joka vei Tottorakalle päin. Sitä käyttivät vain jalan kuljeskelevat. Polku oli hyvin säilynyt, eikä luontoa oltu pahemmin kulutettu, kivet olivat säilyneet paikallaan.
Nyt paikka on tuhoutunut ja kylttikin hävinnyt. Reittiä, joka ei edes ole virallinen pyöräreitti, ajelevat retkipyöräilijät piittaamatta reittiopasteista.
Alueelle pitää laittaa este niin, etteivät pyöräilijät pääse tuhoamaan lisää esihistoriallista harjannetta. Kivet ovat sinkoilleet pitkin metsiä läskipyörien alta. Reittiopastus pitäisi muuttaa näkyvämmäksi ja ohjaavaksi.
Historialliset paikat menevät piloille ilman kieltoja ja portteja. Nyt jo osa poluista on kaapiutunut kivikoksi ja polut leviävät kun pyörillä kuljetaan missä sattuu.
Rovaniemestä suunnitellaan pyöräilymatkailukeskusta. Ihan hirvittää, mihin kävelijät reititetään, ettemme ole pyöräilijöiden tiellä. Nykyinen reittiopastus on liian epäselvä jopa kaupunkilaisille, miten lienee turisteille?
Ounasvaaran laelle suunnitteilla oleva matkailurakentamisalue on jo ihan toinen juttu. Näyttäisi siltä, että osa retkeilyreiteistä jää matkailurakentamisen jalkoihin.