Nykyajan digitaalinen deittailukulttuuri on muuttanut pariutumisen dynamiikkaa. Osa jää koukkuun ensihuumaan ja palaa heti huuman haihduttua takaisin alkupisteeseen etsimään uutta huumaa. Osa taas ei malta tehdä minkäänlaista valintaa, kun vaihtoehtoja tuntuu olevan rajattomasti.
Parinvalinnan psykologiaan liittyy kolme vaihetta. Ensimmäinen vaihe on ihastuminen, jossa tunteet ovat kuin heiluri ja voivat syttyä ja sammua yhtä nopeasti. Tätä niin sanottua kokeiluvaihetta voi seurata rakastuminen, jossa tunteet ovat jo syvempiä, ja lopulta suhde voi muuttua pidempiaikaiseksi kiintymykseksi ja sitoutumiseksi.
Nykyään parisuhteiden elinkaari on aiempaa nopeampi ja lyhyempi, ja muutos on tapahtunut käsi kädessä digitaalisten deittailusovellusten suosionnousun kanssa, kertoo Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen erikoistutkija Kristiina Tammisalo.
– Parisuhteet etenevät tavallaan pikakelauksella: potentiaalinen ihminen löytyy nopeasti, sitten siirrytään nopeasti tapailuvaiheeseen, paljon aiempaa nopeammin seksuaaliseen kanssakäymiseen ja entistä nopeammin päästään myös loppuun, jossa kiinnostus lopahtaa ja ollaan valmiita vaihtamaan. Lyhyitä suhteita ja kokeiluja on toki ollut kautta aikojen, mutta vaihtamisen helppous on sovellusten kautta tullut kaikkien saataville.
Muutos linkittyy Tammisalon mukaan myös alentuneeseen syntyvyyteen. Suuri osa parisuhteista ei yksinkertaisesti kestä niin monta vuotta, että niissä alettaisiin edes harkita perheen perustamista.
Olisiko seuraava parempi?
Entisaikaan puoliso löytyi todennäköisimmin ystävien kautta, opiskelu- tai työpaikalta tai esimerkiksi baarista. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui kasvotusten, jolloin ihmisestä sai heti jonkinlaisen käsityksen.
Nettideittailussa sen sijaan ihmistä ehtii tarkastella ja tulkita omien toiveiden kautta, mikä voi altistaa pettymyksille todellisissa kohtaamisissa. Pettymyksen jälkeen on helppo palata sovellukseen etsimään uutta unelmaa.
Tammisalon mukaan nettideittailijalla saattaa olla jatkuva ajatus siitä, voisiko seuraava ihminen olla kuitenkin kiinnostavampi. Ihmisen voi olla vaikea nähdä vaivaa, jos hän ajattelee, ettei tilanne välttämättä johda mihinkään.
– Emme ole tottuneet ratkomaan meidän kivikautisilla aivoillamme tällaista yltäkylläisyyden ongelmaa, jossa meillä onkin liikaa tarjolla potentiaalisia kumppaneita. Aivomme ovat parempia ratkomaan niukkuuteen liittyviä ongelmia. Kun kumppaneita on ollut vähemmän tarjolla, niistä on ollut helpompi valita yksi ja nähdä sitten kunnolla vaivaa tämän mahdollisesti pidemmän tähtäimen kumppanin sitouttamiseen.
Tammisalo huomauttaa, että ennen digitaalisia deittailusovelluksia ihmiset pääsivät ylipäätään harvemmin sellaisiin tilanteisiin, joissa syntyi kiinnostus toista ihmistä kohtaan ja pääsi peilaamaan ajatuksia, kuten olenkohan kiinnostunut ja onkohan tuo toinen kiinnostunut minusta. Nykyään tällaisia pohdintoja voi harrastaa helposti jopa usean ihmisen kanssa samaan aikaan.
Teknologia mahdollistaa myös sen, että parinetsintää saa tehdä muiden katseilta salassa. Se voi myös osaltaan lisätä deittailua. Jos oma toiminta on vahvasti muille näkyvillä, se Tammisalon mukaan ohjaa ja hillitsee deittailukäytöstä, sillä varsinkin useat samanaikaiset tai peräkkäiset seksikumppanit koetaan usein mainehaitaksi.