"Onpas suu­pie­liä nos­tat­ta­va hyvän mielen levy" – Kunnan poikien Yleisön pyyn­nös­tä -albumi pai­kal­lis­ra­dioi­den kuu­kau­den levyksi

-

Rovaniemeläisen Kunnan pojat -yhtyeen albumi Yleisön pyynnöstä on voittanut paikallisradioiden Kuukauden levy -äänestyksen. Albumia kehutaan suupieliä nostattavaksi hyvän mielen levyksi ja loistavaksi rytmimusiikin kokoelmaksi.

Kunnan pojat on Rovaniemen kaupungin virallinen rytmiorkesteri. Se koostuu kaupungin palveluksessa olevista musiikkimiehistä vahvistettuna vierailevilla tähdillä, joihin kuuluvat muun muassa harmonikkataiteilija Tatu Kantomaa ja slaavilaisrytmien taitaja Jaakko Laitinen.

Yleisön pyynnöstä -albumi sisältää 25 klassikkobiisiä, joiden kirjo ulottuu vanhasta tanssimusiikista ja kantrista rock’n rolliin, lattareihin ja Beatles-musiikkiin. Yhtyeen sovituksia kehutaan kilpailun tiedotteessa tyylikkäiksi ja oivaltaviksi.

Tiedotteessa todetaan, että erikoismaininnan ansaitsee levyn äänityspaikka, Lapin metsämuseo, joka antaa oman säväyksensä levylle. Esimerkiksi Lapin jenkka soi hienosti metsämuseossa, jonka akustiikka sopii erinomaisesti livenä tallennettuun kokonaisuuteen.

Harmonikka ja akustiset kitarat ovat pääosassa albumin useimmissa kappaleissa. Myös Kunnan poikien stemmalaulut ansaitsevat tiedotteen mukaan ”kymmenen pistettä ja papukaijamerkin”.

Kunnan Poikien tarina alkaa vuodesta 2017, kun laulaja Jari Karjalainen palkattiin Rovaniemen kulttuuritoimen muusikoksi esiintymään palvelutaloissa, päiväkeskuksissa ja muissa kaupungin toimipisteissä. Ryhmä kasvoi nopeasti kvartetiksi. Kunnan Poikien konsepti on hyväksi havaittu ja sitä on kokeiltu myös Riihimäen ja Hyvinkään seuduilla.

Näin Kunnan Poikien Yleisön pyynnöstä -levyä kehutaan:

– Onpas suupieliä nostattava hyvän mielen levy! Kyllä kuulee ammattimiesten olevan asialla. Monipuolinen kappalevalikoima sopii radioaalloille.

Reijo Glad, Radio Sandels

– Yhä nuoremmat täyttävät vuosia ja kansoittavat myös kuntien tilaisuuksia. Kunnan Pojat on tehnyt levyn uuden polven aikuisille ja varttuneille. Loistava kokoelma rytmimusiikkia eri aikakausilta.

Pentti Teräväinen, Radio Musa

– Kunnan Poikia on hyvin paljon toivottu, heitä on kehuttu – musiikki, laulu ja esiintyminen on pojilla niin hienosti hallinnassa. Heitä on ilo katsella ja kuunnella. ”Pojat” ovat hyvin ystävällisiä ja ottavat yleisön lämpimästi vastaan. Yleisön pyynnöstä on menevän reipas albumi. Musiikissa on vauhtia ja laulupuoli antaa kuuntelijalle juuri sen mitä laulusta toivotaankin. Kaikin puolin hieno porukka,hyvät muusikot ja laulajat ja hyvä laulu.

Erkki Rantanen, Radio Robin Hood