
– Koulujen joulujuhlia ei saa pitää kirkossa, professori vaatii opiskelijoita poistamaan Mannerheimin kuvan seinältä, poliisi saa useita tutkintapyyntöjä vuosikymmeniä vanhoista televisiosketseistä, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen listasi keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Kalajoella lauantaina.
Edellä mainitut asiat saavat Kurvisen mukaan monen kysymään: "Onko Suomi tullut hulluksi?".
Kurvinen löytää syypään Amerikasta Suomeen rantautuneesta identiteettipolitiikasta.
– Siihen kuuluu yksipuolinen ehdottomuus, äärimmäinen poliittinen korrektius, kaikesta loukkaantuminen ja vain yksi "oikea" mielipide.
Kurvinen ei jaksa uskoa, että tavalliset ihmiset haluavat tällaista arkijärjelle vierasta kehitystä.
Hänen mukaansa keskustan tehtävä on olla järjen ääni. Kurvinen sanoo, että maassa on ihan oikeitakin ongelmia ratkottavaksi vouhotuksen sijaan.
"Järki unohtunut keskustelussa ilmastonmuutoksen torjumiseksi"
Kurvisen mielestä järki on unohtunut esimerkiksi keskustelussa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
– Kun tärkeintä päästöjen vähentämiseksi on vähentää nopeasti ja tuntuvasti saastuttavien fossiilisten polttoaineiden käyttöä, Suomessa mietitään, miten eniten hankaloitettaisiin ihmisten arkea. Olisivatkohan asioiden mittasuhteet vähän pielessä?
Halla-aholle moitteet kovasta maaseutulinjasta ja kokoomukselle VIP-kortti-politiikasta
Kurvisen mukaan kuluneen viikon keskustelu eduskunnan oppositiopuolueiden varjobudjeteista osoitti, että Suomessa on pitkästä aikaa todellinen oikeisto. Varjobudjetit ovat oppositiopuolueiden ehdotuksia valtion rahojen käyttämiseen.
Kurvisen mukaan perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon pinnan alta löytyy kylmä ja kova linja maaseutua kohtaan. Kurvisesta perussuomalaiset on unohtanut maaseudun ja heikompien asian.
Kokoomuksen varjobudjetti on Kurvisen mukaan alusta loppuun VIP- ja bonuskortti kaikkein rikkaimmille.
– Kokoomus katkaisisi ja leikkaisi eläkkeen kertymisen työttömiltä. Tämä työttömien eläkkeen poisto on oikeistolaisinta, mitä Suomessa on vuosiin kuultu.