“Euromääräisesti matkailu voi kasvaa, mutta ei tehdä Lapista Kanarian saaria" (LK 3.4.2019). Näin vastasin, kun toimittaja Pekka Rytkönen teki 2019 eduskuntavaalien yhteydessä juttua siitä, pitäisikö Airbnb:tä säädellä vai ei.
Tuolloin Rovaniemen matkailu oli jo kasvu-uralla, mutta ei tiedetty mikä odotti. Kun 2019 majoitusmyynti oli 67,2 miljoonaa euroa miljoonalla yöpymisellä, 2024 vastaavat luvut olivat jättimäiset 139,5 ja 1,5 miljoonaa.
Tuolloin ja edelleen tunnutaan ajateltavan, että vain matkailusta Rovaniemi kehittyy ja se on ainoa elinvoimamme lähde. Julkisen keskustelun perusteella “matkailun ihme” on Rovaniemen ylpeys ja muotoutumassa kaupungin identiteetiksi, sikäli kun sellainen voi kaupungilla olla olemassa. Asuntopula, korkeat vuokrat tai keskustan kaavoituksen lainmukaisuudesta keskustelu nähdään kehityksen jarruttamisena ja kateellisten ruikutuksena.
Toimittaja Leena Talvensaari kirjoitti (LK 20.2.) Rovaniemen vastakkainasettelun ilmapiiristä, joka hänen tulkintansa mukaan on matkailun ja siihen liittyvien ilmiöiden takia “muuttunut riitaisaksi ja jopa vihamieliseksi. Riitoja aiheuttaa etenkin asuntoihin levittäytynyt majoitustoiminta.” Hän lienee totuuden äärellä, aiheuttaapa turismi minullekin stressiä ja hampaiden kiristystä, josta ei sopisi ääneen puhua.
Rovaniemeä verrataan jo nyt Kanariaan (LK 5.2.). Sikäli muutkin lieveilmiöt, kuten asuntopula, kaavoituksen epäonnistuminen ja työvoimapula, täsmäävät Kanarian tautiin. Halutaanko näitä asioita tunnustaa ja käsitellä, on meistä kiinni. Pahoin pelkään, että tässäkin asiassa “eurot edellä meneminen” jättää jälkeensä yhteisen hyvän ja sopuisuuden.
Koko yhteisön eksistentiaalinen kysymys on, pystymmekö puuttumaan matkailun ongelmiin ja juurisyihin, jotka heikentävät Rovaniemen asumisen mukavuutta, saatavuutta, hintaa ja laatua. Ongelmien ratkaisu vaatisi aitoa vuoropuhelua, lainsäädännön noudattamista ja yhteistä näkemystä kokonaiskuvasta – toivottavasti vaalikevään aikana poteroita ei ehditä kaivaa liian syvälle.