Ihmisen elämä on kuin 400 metrin ratakierros urheilukentällä. Syntyminen, lapsuus, nuoruus, opiskelu, työelämä, harrastukset, mahdollinen avioituminen tai muu parisuhde, eläkeikä, vanhuus ja loppusuoran kalkkiviivat.
Nythän on kalkkiviivat poistettu ja sehän meille sopii. Lyhyesti ilmaistuna kaikkien elämä on ainutkertainen ja jokainen on oman onnensa etsijä. Ja kun maali koittaa, sinne asti on jaksettava, jokainen tavallaan ja tyylillään.
On mielialaa rauhoittavaa kirjoitella asioista, jotka eivät liity politiikkaan, mutta jännää on todeta olevansa suomalainen ja vieläpä perussellainen. Näin lyhyt oli tämä osuus.
Elämän ratakierrosta ei valitettavasti pysty uusimaan, se päättyy jokaisella maaliviivalla. Kun ihminen syntyy tähän maailmaan, jokaisella tulijalla on erilainen lähtökohta elämälle. Aika moni voi pullahtaa keskelle sotaisaa melskettä. Joku voi onnistua ilmestymään keskelle rikkautta ja maallista mammonaa. Tiedämme, ettei sekään tuo pelkästään onnea.
Ratakierrokseen kuuluu vahvasti se, millaisen kulkijan rinnalleen tallustelija löytää. Voin kertoa, että kohdallani onni oli odottamassa takasuoran alussa. Myös työpaikan onnistunut löytäminen voi monesti olla sattuman sanelema juttu, varmaankin jokaisella erilainen.
Vanhuus on kaunis asia. Se on arvokkainta elämän aikaa. Arvokkuutta pitää vaalia niin kulkijan kuin rinnalla eläjienkin. Vanhuksetkin voivat elää täysillä vointinsa mukaan nykyhetkessä ja havaintojeni mukaan haluavatkin elää niin.
Saako lopullisesta maaliviivasta puhua avoimesti? Totta kai saa ja pitääkin. Tässä suhteessa maailma on muuttunut – ei kylmemmäksi, vaan lämpimämmäksi ja helpommin sanottuna mukavammaksi. Nuorissa on tulevaisuus ja vanhuudessa viisaus.