Oliko tämä va­hin­ko? Ro­va­nie­men täy­del­li­nen tuho johtui sak­sa­lais­ten hu­ti­loin­nis­ta, sanoo Lapin sotaan su­kel­ta­nut kir­jai­li­ja

Uusintajuttu, julkaistu 1. kerran 13.10.2013.

Rovaniemi 75 vuotta sitten, 17. lokakuuta 1944.
Rovaniemi 75 vuotta sitten, 17. lokakuuta 1944.
Kuva: SA-kuva

Lokakuinen aamu Rovaniemen uudella ratapihalla vuonna 1944.

Raiteilla seisoo tulenarka lasti. Kemijärveltä kiskottuja saksalaisia junanvaunuja, jotka ovat täynnä tykinammuksia, kranaatteja ja miinoja. Niitä on 400 000 kiloa, kymmenkunta rekkakuormallista.

Pohjoiseen vetäytyvä Saksan 20. vuoristoarmeija on tuhonnut Rovaniemeä viikon päivät.

Aluksi vain omia parakkejaan ja varastojaan, sitten valtion rakennuksia ja siinä sivussa vähän muutakin, erityisesti kivitaloja omistajasta riippumatta.

Mutta idyllisen, valkeiden puutalojen täyttämän kauppalan laajempaan polttamiseen ei ole annettu lupaa saati käskyä. Päinvastoin, Rovaniemen kautta vetäytyville saksalaissotilaille keskusta on suorastaan kielletty alue, Sperrgebiet.

Savun keskellä rykmenttiä komentava Franz Schreiber on huolestunut ammusvaunuista, jotka seisovat nykyisen Lappia-talon tuntumassa. Hän on käskenyt siirtää ne syrjemmäs, turvaan liekeiltä.

Silti vaunut jököttävät aseman liepeillä lokakuun 14. päivän aamuna, joka on kohtalokas.


Helvetti on irti.

Saksan riveihin värväytynyt Niilo Lappalainen seisoo vartiossa nykyisellä Valtakadulla, Alaruokasen taloa vastapäätä. Hän kuulee asemalta valtavan räjähdyksen, tuntee maan tärisevän ja näkee koko maiseman leimahtavan punaiseksi.

Helvetti on irti.

Paineaallot pyyhkivät rakennuksia, ihmisiä ja puita. Räjähdykset sinkauttavat hehkuvaa rautaa kaikkialle. Palosireenit ja ambulanssit huutavat.

Aseman suunnalta pakenee saksalaisia sotilaita ja hevosia, eikä niistä tiedä, kummat ovat enemmän vauhkoina.

Sotilaita komennetaan sammutustöihin paloruiskuineen ja ämpäreineen.

Se ei tepsi tuleen, joka saa tuulesta lisää voimaa. Viima käy etelästä, aseman suunnalta, juoksuttaa liekkejä yhä syvemmälle puiseen kauppalaan.

Pian Rovaniemi palaa tulimerenä, jota ei hallitse kukaan.

Vielä samana iltana ensimmäiset suomalaisjoukot ehtivät Ranuan suunnalta Kemijoen vastarannalle todistamaan tuhoa, joka jää aikakirjoihin yhtenä toisen maailmansodan täydellisimmistä. Jopa 90 prosenttia kauppalan rakennuskannasta on pyyhkäisty matalaksi.

Tuhkana tai raunioina on 548 asuinrakennusta, 96 yksityistä liikerakennusta ja yhdeksän julkista rakennusta.

Ja monet niistä vain siksi, että saksalaisille sattui vahinko, uskoo sotahistorioitsija Mika Kulju.

Ratapihalla räjähtäneen ammusjunan jälkiä. Asemaravintola jäi vaurioituneena pystyyn ja palveli sodan jälkeen teatteritalona.
Ratapihalla räjähtäneen ammusjunan jälkiä. Asemaravintola jäi vaurioituneena pystyyn ja palveli sodan jälkeen teatteritalona.
Kuva: SA-kuva

SS-upseeri kertoi tapahtumista

Kuljun kirjoittama Lapin sota 1944–45 päätyy eräiden lähteidensä tavoin siihen, että tilanne riistäytyi saksalaisten käsistä.

– Saksalaisten tehokkuudesta puhutaan usein, mutta Rovaniemellä täydellinen tuho johtui paremminkin hutiloinnista. Ammusjuna syttyi varomattomuudesta, Mika Kulju katsoo.

Kulju vakuuttui asiasta viimeistään päästyään kirjeenvaihtoon Lapin-retkestään tarkat muistiinpanot tehneen saksalaisen sotilaan kanssa.

Pahamaineisiin SS-joukkoihin kuulunut veteraani julkaisi muistelmansa Yhdysvalloissa vuonna 2002 salanimellä Johann Voss.

– Hän kertoi, miten heidän rykmenttinsä oli jo vetäytymässä Rovaniemeltä pohjoiseen, kun tuli käsky palata kauppalaan. Miehiä tarvittiin raivaamaan auki vetäytymisteitä, jotka odottamaton räjähdys oli tukkinut, Kulju sanoo.

– Sellainen vekslaaminen on ihan muuta kuin järjestelmällistä sodankäyntiä.

"Jos ammusjuna ei olisi räjähtänyt, Rovaniemestä olisi säästynyt tuntuvasti enemmän."
Mika Kulju
Lapin sota -kirjan tekijä

Ammusjunan räjähdys on ollut Lapin sodan suurimpia arvoituksia. Siitä on epäilty milloin suomalaista sissiryhmää, milloin puna-armeijan ilmavoimia.

Kulju pitää molempia lennokkaina legendoina, joiden tueksi hän ei löydä uskottavia lähteitä.

– Yhden ihmisen väite on jäänyt elämään. Kun sitä on toistettu tarpeeksi monesti, siitä on tullutkin fakta, hän kuvailee ja poimii esimerkiksi suomalaisen omakustannekirjan tarinan vääpelistä, joka olisi panostanut Rovaniemen ammusjunan vaiennettuaan ensin kaksi saksalaista vartijaa.

– Hyvä juttu, mutta menee pilalle faktoja tarkistamalla. Maailmalla sitä kerrotaan silti täytenä totena, koska saksalaiskirjoittajille on sopinut, ettei Rovaniemen tuhoaminen mene pelkästään saksalaisten piikkiin.

Mistä tuli tarttui ammuslastiin? Läheisestä varastosta, jonka saksalaiset polttivat huolimattomasti? Kamiinasta, jonka äärellä vaunua vartioineet kenties lämmittelivät?

Se jäänee arvoitukseksi, mutta yksi on Kuljun mielestä selvää.

– Jos ammusjuna ei olisi räjähtänyt, Rovaniemestä olisi säästynyt tuntuvasti enemmän.

Näkymä Rovaniemen asemaravintolan ikkunasta.
Näkymä Rovaniemen asemaravintolan ikkunasta.
Kuva: SA-kuva

Tuho nostatti kostohenkeä

Saksan armeija jätti savuavia raunioita koko matkalle vetäytyessään Pohjois-Norjaan.

Paitsi vajaat 15 000 rakennusta, Lapin sota tuhosi läänin koko tieverkon (3222 km), 675 maantiesiltaa, 3700 kilometriä lennätin- ja puhelinlinjoja, 171 kilometriä läänin pääraiteita ja lähes 25 000 kotieläintä.

Tutkijan silmin kyse ei ollut rationaalisesta sodankäynnistä vaan saksalaisten kostosta, joka oli saanut pontta lokakuun toisella viikolla, kun viikon kestäneiden Tornion taisteluiden tappiot olivat selvinneet.

9. lokakuuta Lothar Rendulic, 20. Vuoristoarmeijan komentaja, oli antanut sodanjulkistuksen: kaikki valtion rakennukset tuhottava Rovaniemellä.

Kaksi päivää myöhemmin Rendulicin alainen, pioneerikomentaja Erich Wuerst tiukensi sävyä antamalla vapaudet hävittää koko sotatoimialueen julkiset rakennukset sairaaloita lukuun ottamatta.

Taas meni kaksi päivää, kunnes Wuerst käski tuhota Ylitornio–Sinettä–Sodankylä-linjan pohjoispuolelta kaikki asuinkelpoiset rakennukset, paitsi sairaalat ja kirkot.

Rovaniemen kauppala jäi ankaran kostolinjan eteläpuolelle.

Kulju sanoo ammusjunan räjähdyksen viitoittaneen Lapin sotaa siitä eteenpäin.

– Rovaniemestä tuli saksalaisten aiheuttaman tuhon symboli. Siitä otettiin propagandassa kaikki irti.

Kirjailija Mika Kulju Lapin sodan taistelumaastoissa Ranuantien varressa.
Kirjailija Mika Kulju Lapin sodan taistelumaastoissa Ranuantien varressa.
Kuva: Pekka Aho

Kulju muistuttaa Lapin sodan ristiriitaisesta roolijaosta. Verta vuodattivat suomalaiset ja saksalaiset, vaikka kummatkaan eivät olisi halunneet sotia.

Käytännössä sodan julisti Neuvostoliitto. Se pakotti rauhanehdoissa suomalaiset ajamaan entiset aseveljet maasta.

Siinä asetelmassa suomalaiset ja saksalaiset välttelivät taisteluja niin pitkään kuin se oli mahdollista.

Kuljun mukaan vielä lokakuun alussa – juuri ennen kuin Ranuan suunnalla alettiin vaihtaa laukauksia – suomalainen komppanianpäällikkö lähti linjan yli neuvottelemaan saksalaisten kanssa.

– Se tapahtui vanhassa asevelihengessä päätellen siitä, että palatessaan kapteeni oli umpihumalassa.

"Lapin sota ei ole perinteinen sankaritarina, jossa yksi suomalainen vastaa kymmentä venäläistä, vaan paljolti vastentahtoista sodankäyntiä entistä aseveljeä vastaan."
Mika Kulju

Taisteluinto kasvoi Rovaniemen raunioilla. Sen jälkeen suomalaisetkin halusivat kostaa.

Saksalaisia motivoi Lapissa sama kuin muillakin rintamilla: pelko jäädä puna-armeijan kynsiin.

– Vangiksi joutuminen oli heistä kuolemaakin pahempaa.

Viinavarasto vaikutti sodan kulkuun

Mika Kulju puhuu Lapin sodasta sotahistorian harmaana alueena.

Hän sanoo, että sitä on tutkittu vähiten, kaunisteltu, vähätelty ja haluttu välillä unohtaa kokonaan.

– Lapin sota ei ole perinteinen sankaritarina, jossa yksi suomalainen vastaa kymmentä venäläistä, vaan paljolti vastentahtoista sodankäyntiä entistä aseveljeä vastaan.

Taistelumotivaation horjumista Kulju pitää inhimillisenä.

– Jos oli selvinnyt hengissä talvisodasta ja jatkosodan hyökkäys- ja torjuntavaiheesta, kuinka innokkaasti lähti tapattamaan itseään entistä aseveljeä vastaan ”ryssän käskystä”, talvea vasten ja vielä seudulla, joka oli kaikkien muiden kuin lappilaisten silmissä Jumalan selän takana?

– On turha kuvitella, että ihmisen mieli kääntyisi nopeasti toiseen asentoon, vaikka rauhanehdoissa vaadittaisiin mitä.

Harmaata aluetta on Kuljun mukaan sekin, miten sodassa juopoteltiin, ryöstettiin tavaraa ja tärveltiin yksityistä omaisuutta ilman syytä.

Kuljun mukaan Ranuan Ylimaan taisteluiden (7.–9.10.) viimeisenä päivänä saksalaiset tulivat suoraan päin suomalaisia marssilaulujaan hoilaten.

Siinä kunnostautuivat kummatkin osapuolet.

Kulju kertoo suomalaisten etenemisen Torniossa pysähtyneen aseman liepeiltä Pikku-Berliinistä löytyneeseen viinavarastoon, joka vei jalat alta yhdeltä pataljoonalta ja vähän muiltakin.

– Ilman massiivista juopottelua joukkomme olisivat edenneet nopeastikin. Silloin Lapin sodan suurtaistelua ei olisi käyty Torniossa, vaan Kemissä, Rovaniemellä tai Muoniossa, Kulju tulkitsee.

Yhteiskoulun raunioita Ounaskosken räjäytetyn rautatiesillan suuntaan. Kiskoille jäi veturi, jonka saksalaiset olivat miinoittaneet raskaasti.
Yhteiskoulun raunioita Ounaskosken räjäytetyn rautatiesillan suuntaan. Kiskoille jäi veturi, jonka saksalaiset olivat miinoittaneet raskaasti.
Kuva: SA-kuva

Ranualainen historianharrastaja Heikki Kaakinen on tallentanut alueeltaan aikalaismuistoja, jotka kertovat saksalaisten jättäneen täysiä rommitynnyreitä tienvarteen odottamaan takaa-ajajia.

Saksalaiset tyhjensivät niitä ahkerasti itsekin. Kuljun mukaan Ranuan Ylimaan taisteluiden (7.–9.10.) viimeisenä päivänä saksalaiset tulivat suoraan päin suomalaisia marssilaulujaan hoilaten.

Kulju ei halua retostella sotajuopottelulla, mutta ei myöskään vaieta siitä.

– Kumpikaan ei tekisi oikeutta niille sankarivainajille, jotka tekivät vaikeissa olosuhteissa parhaansa ja maksoivat siitä raskaimman hinnan.

– Eräs haastattelemani veteraani totesi, että Lapin sodassa kaikki oli velvollisuudentuntoisten sotilaiden varassa. Paremmin asiaa tuskin voi ilmaista.

Tästä on kyse

Lapin sota 1944–1945

Saksan rinnalla taistellut Suomi teki aselevon Neuvostoliiton kanssa 4. syyskuuta 1944.

Ehtoihin kuului, että saksalaisten joukkojen oli poistuttava Suomesta 15. syyskuuta mennessä. Aikataulu oli mahdoton, koska 20. Vuoristoarmeijalla oli pohjoisessa Suomessa ja Norjassa noin 214 000 sotilaan lisäksi yli 30 000 hevosta ja yli 17 000 moottoriajoneuvoa sekä 180 000 tonnia sotamateriaalia.

Aluksi suomalaiset ja saksalaiset kävivät herrasmiessotaa.

Isommat taistelut alkoivat vasta Torniossa lokakuun alussa, kun suomalaiset hyökkäsivät yllättäen saksalaisten selustaan kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuon suunnittelemana.

Tornion maihinnousu osoitti Neuvostoliitolle sen, että Suomi aikoo pitää kiinni aselepoehdoista. Vetäytyessään saksalaiset tuhosivat Lapin.

Viimeiset saksalaiset poistuivat Suomesta Kilpisjärveltä 27. huhtikuuta 1945.

Suomalaisia kaatui Lapin sodassa noin 1300. Heidät kaikki on luetteloitu Mika Kuljun teoksen Lapin sota 1944-1945 lopussa.

Saksalaisia kaatui noin 1000.