”Kolarin verotulot kasvaisivat kaivoksen myötä viidenneksellä”, lupaa Ramboll-tutkimus (LK 3.2.). Vastaava tutkimus lupasi kaivoksen kasvattavan Sodankylän verotuloja vielä enemmän, runsaalla puolella.
Kevitsaa on tyhjennetty yli neljän miljardin arvosta, mutta kunnan verotulot ovat kasvaneet vain veroprosenttia nostamalla ja kunta on talouskriisissä, valtion ronskien korona- ja köyhäinaputukien varassa.
”Suurin veromuoto arvonlisävero kattaa 47 prosenttia kaikista verotuloista. Arvonlisäveron tilittävät valtiolle lopullisten tuotteiden palveluiden myyjät”, kertoo Ramboll. Näin on, mutta sen Ramboll unohtaa, että valtio tilittää kaikkien kaivosyhtiölle tuotteita tai palveluita myyneiden tilittämät alv:t kaivosyhtiölle yritystukena, sähköstä alv:n lisäksi 60 prosenttia sähköverostakin. Kun kaivoslaki antaa ulkomaiden monikansallisille yhtiöille oikeudet kiertää myös yhteisöveron maksun, jos niin haluavat, kuten on tapahtunut Sodankylässä, jäävät verotuloiksi kaivoksilta vain työpalkkojen ja kiinteistöjen verotulot.
Kolarissa kaivosyhtiö on kotimainen Tapojärvi, joka kiertelemättä maksaa myös yhteisöveron, joten tilanne on siellä parempi.