Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Oi niitä aikoja

Onni on miehen perämies, sanotaan ikiaikaisessa sananlaskussa. Sain opiskella maailman tärkeimpään ammattiin, opettajaksi, Lapin korkeakoulussa 1980–1984.

Avajaisista muistan Esko Riepulan liikuttavat sanat meille, etenkin uusille opiskelijoille ja Seppo Tornbergin pianosonaatit. Luentosaleina toimivat linja-autoasema, pienteollisuustalo, virastotalo, elokuvateatteri ja urheiluopisto.

Linja-autoasemalla professoreiden luennoidessa ikkunan takana Lapin isännät kehuivat lohisaaliitaan ja kultalöydöksiään Lapin Kullan ohrajuoman antaessa lisää älämölöä. Jouduinkin heitä joskus hiljentämään, suurta elämänkirjoa koimme.

Muistan lämmöllä professoreita Puro, Kurtakko, Kähkönen, Määttä, didaktikkoja Penttisestä Rahikaiseen, Timosesta Kallakseen, Kiiveristä Piirolaan ja niin edelleen. Harjoittelukoulun lehtorit Maakuntakadulla Kalevi Kaattarista alkaen olivat aivan ihania ihmisiä. Sain heiltä ensiluokkaiset ohjeistukset pitkälle virkauralle mansikoistaan tunnetulla Suonenjoella.

Kirjoittaja muistelee kaiholla opiskeluaikojaan Lapin korkeakoulussa, jota johti tuolloin Esko Riepula.
Kirjoittaja muistelee kaiholla opiskeluaikojaan Lapin korkeakoulussa, jota johti tuolloin Esko Riepula.
Kuva: LK-arkisto

Minua pyydettiin valmistuttuani jäämään harjoittelukoululle töihin. Elämä olisi muodostunut toisenlaiseksi.

Kevät 1984 oli kiireinen, kun kirjoitin gradua, valmistelin opetustunteja päättöharjoitteluun, pänttäsin tenttikirjoja, hoidin sijaisuuksia eri kouluilla ja urheilin kilpaa. Lapikas ry. oli ahkera kasvatustieteen opiskelijoiden yhteisö. Olimme aina mukana Rovaniemen puulaakeissa kaukalopallossa, jalkapallossa ja pöytätenniksessä. Otteluissa oikeustieteilijöitä vastaan tuli olla asiansaosaavat tuomarit!

Opiskelun huippuhetkiä olivat elokuvaohjaaja Mikko Niskasen tapaaminen, Reidar Särestöniemen näyttelyt ja hiihtoharjoitukset Ounasjoen jäällä. Saimme tehdä uutisia Lapin radion lähetyksiin ja olla mukana Rovaniemen teatterin esityksiä analysoimassa.

Lapin Korkeakoulu myönsi 1 000 markan stipendin syksyllä 1984. Se auttoi elämän alkuun ennen kuin virkoja alkoi löytyä.

Pääsykokeisiin ostamani viulu on yhä kovassa käytössä ja entrance examissa soittamani kappaleet kuuluvat ohjelmistooni juhlissa vuosittain. Vielä vuosikymmenienkin jälkeen usein ajatuksissani olen ostamassa makkarat Lapparin grilliltä, kuljen Esko Rautionahon taksin kyydissä, syön Shellillä pannupihviä munalla, kannustan Ropsia voittoon ja vierailen Rovaniemen markkinoilla. Oh those days!

Juha Somerla