Rakentamisen elpyminen on usein merkki talouden piristymisestä. Nyt se on ollut jo vuosia alamaissa. Uusia, myymättömiä asuntoja on vielä tuhansia. Ne on saatava myytyä ennen kuin voidaan odottaa myös talouden ja rakentamisen elpyvän pikkuhiljaa.
Maamme on rakentamisen osalta jakautunut kaupungistumisen myötä saajiin ja menettäjiin. Saajina ovat suuret keskuskaupungit, menettäjinä pienet ja keskisuuret. Nuoret eivät jää tänne tuppukyliin norkoilemaan, jos ei ole töitä tarjolla.
Se on monellakin tapaa sääli, sillä asumisen kustannus on reuna-alueilla huomattavasti edullisempi kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Siellä normiperuspalkka ei riitä edes pakollisiin menoihin, kun vuokrat ja omistusasuntojen hinnat ovat ”pilvissä".
Reuna-alueilla puretaan kohtuukuntoisia, alle 40-vuotiaita kiinteistöjä/ rakennuksia, kun ei saada asukkaita niihin johtuen negatiivisesta muuttosuhteesta. Väki vähenee, vaan pidot eivät parane alkuunkaan, kun veto- ja pitovoimatekijät heikkenevät vuosi vuodelta. Työpaikkoja tulisi saada lisää, jotta negatiivinen kierre saataisiin katkaistua.
Keskittäminen on kaupungistumisen ohella muodissa. Maaseutu ja reuna-alueet tyhjenevät vauhdilla johon on sopeuduttava lähes pakolla, jos ei sitten vapaaehtoisesti. Se tuo haasteita molemmille alueille. Toivottavaa olisi, että tällainen kehitys olisi edes sen verran hidasta, että alueet ehtisivät mukautua vallitsevien olosuhteiden muutoksiin.
Toivoa pitää silti ylläpitää, ettei toivottomuus pääse päälle. Kemissäkin olisi toivottavaa, että saataisiin enemmän yhteistyötä kuntien ja kaupunkien välillä esimerkiksi yhteisten liikunta- ja vapaa-ajan hankkeiden rakentamisen osalta. Ne hyödyttävät jokaista alueemme asukasta. Nurkkakuntaisuudesta pitäisi jo päästä eroon, se syö jo muutenkin supistuvien alueidemme veto- ja pitovoimaa.