
Presidentti Sauli Niinistön keskiviikon vierailusta Donald Trumpin luo ei ole paljon etukäteen kerrottu. Se ei ole ihme. Trumpia kuormittaa kaikkien kohujen äiti: virkasyyte, jonka demokraattipuolue pitkän jahkailun jälkeen pani alulle viime viikolla.
Niinistön vierailu on omistettu Suomen ja Yhdysvaltojen diplomaattisuhteiden satavuotisjuhlalle. Vuonna 1919 nuori tasavaltamme vasta keräsi ulkovaltojen tunnustuksia olemassaololleen.
Trumpille Niinistö on tuttu ja varmasti mieluisa vieras. Presidenttien on määrä tavata Valkoisessa talossa keskiviikkoiltana Suomen aikaa.
Jos yhteinen lehdistötilaisuus tapaamisen päätteeksi toteutuu, selvää on, että amerikkalaistoimittajat eivät paljon Suomesta kysele. Heillä on satavuotisjuhlia kuumempaa raportoitavaa. Amerikkalaiset toimittajat kysyvät presidentiltään aina kulloisestakin amerikkalaisesta pääuutisesta, vaikka vieressä seisoisi kuka. Nyt puheenaihetta ei tarvitse kauan arvailla.
Pahalla päällä ollessaan Trump tylyttää uutiskanava CNN:n ja New York Timesin toimittajia. Parhaana päivänään hän kiskaisee kaikki kuulijansa hurmaavuuden taikapiirin.
Kun Niinistö elokuussa 2017 teki ensivierailunsa Trumpin Valkoiseen taloon, isäntä oli loistavalla tuulella ja kysymyksiin vastailtiin. Presidentin legendaarisessa työhuoneessa Oval Officessa huusin paikalliseen tapaan ilman lupaa kysymyksen, mitä terveisiä Trumpilla olisi suomalaisille.
"Me rakastamme suomalaisia!" Trump ilahtui. Hän mainitsi, että ilmeisesti suomalaisetkin tuntevat hänet, koska lehdistössä oli ollut esillä liikemiehen nuoruuden piipahdus Raumalla. Niinistö oli onnistunut lämmittämään tunnelman hetkessä.
Valkoisen talon suuressa mediatilaisuudessa Trump varmisti kohteliaasti, että myös Niinistölle osoitetaan kysymyksiä. Kaikkien riemuksi hän vitsaili saman suomalaisen naistoimittajan kysyvän jo toistamiseen, vaikka kyseessä olikin eri henkilö. Hilpeä sanailu kiersi nopeasti maailman medioita aina Kiinaa myöten.
Tällä kertaa odotettavissa voi olla vakavampia tunnelmia.
Trumpin presidenttiys on syytekohun varjostama, mutta eipä hän ole ilman skandaalia kulkenut päivääkään. Toivottavasti henkisiä voimavaroja ja hyvää tuulta riittää paneutua hetkeksi Suomeen.
Yhteistä historiaa riittää. Niinistön odotetaan vierailunsa aluksi laskevan seppeleen Arlingtonin kansalliselle hautausmaalle, jonka lepoon on siunattu traaginen Kennedyjen perhe ja kymmeniä tuhansia amerikkalaisia sankarivainajia. Lepää siellä pari suomalaista Mannerheim-ristin ritariakin, Lauri Törni ja Olavi Alakulppi.
Sama paikka oli Niinistön vierailuohjelmassa myös kesällä 2016, kun Valkoisessa talossa oli demokraattien Barack Obama. Käynnissä voi nähdä viestin jatkuvuudesta. Yhdysvaltojen ja Suomen suhde ei ole nykyisten johtajien varassa, vaan siinä on kyse enemmästä.
Kirjoittaja on Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja.