Kolumni

Neu­vo­la­käyn­nit är­syt­tä­vät, vaikka olen samalla kii­tol­li­nen en­nal­ta­eh­käi­se­väs­tä pal­ve­lus­ta

Kuva: Pekka Aho

Lapseni täytti tässä taannoin kuusi vuotta. Lahjojen kärttämisen ja kaverisynttäreiden järjestämisen lisäksi merkkipäivä tarkoittaa pikkulapsiperheissä vuosittaista kohtaamista neuvolajärjestelmän kanssa.

Paperilla ajatus on kaunis ja toimiva: lapsen kehitystä ja hyvinvointia seurataan säännöllisesti tiiviissä yhteistyössä kodin, neuvolan ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa. Käytännön arjessa neuvolajärjestelmässä kuitenkin kohtaavat rytisten terveydenhuoltojärjestelmän niukat resurssit ja oikeanlaista perhe-elämää koskevat normit tavoilla, jotka saavat yhteiskuntatieteilijän pökerryksiin.

Nykypäivän neuvolaseuranta on kutistunut tunnin mittaisiin pikavisiitteihin, joiden aikana lapsen normaali kehitys määritellään maallikolle sattumanvaraisilta tuntuvien virstanpylväiden kautta. Ennen neuvolakäyntiä onkin hyvä googlettaa kunkin vuoden vaatimukset, että osaa esimerkiksi harjoitella juuri yhdellä jalalla hyppimistä tai tietynlaisen viivan piirtämistä etukäteen. Samaan aikaan lapsen ja perheen todelliset haasteet jäävät herkästi huomiotta.

"Ennen neuvolakäyntiä onkin hyvä googlettaa kunkin vuoden vaatimukset, että osaa esimerkiksi harjoitella juuri yhdellä jalalla hyppimistä tai tietynlaisen viivan piirtämistä etukäteen."

Toisaalta aikaa ja resursseja on riittävästi siihen, että niitä voi käyttää lapsen kehityksen kannalta epäolennaisiin asioihin. Perheemme autottomuus on jokavuotinen ihmetyksen ja pitkällisen keskustelun aihe. Kansallisten ravitsemussuositusten mukaista kala-kasvisruokavaliota noudattava lapsemme on kertaalleen ohjattu lääkärin lähetteellä ravitsemusterapeutille ja verikokeisiin, koska eihän poika nyt herranjestas ilman lihaa kasva.

Neuvolakäynnit toimivat myös hyvänä muistutuksena vanhempien asianmukaisesta työnjaosta. Isän läsnäolo neuvolassa on iloinen yllätys, äidin poissaolo työesteen vuoksi kummastuksen aihe. Siinä missä äidin huolestunut yhteydenotto lapsen terveydentilaan liittyen sivuutetaan tuoreen vanhemman turhana hössötyksenä, isän soittaessa samasta asiasta lapsen lääkäriaika järjestyy jo seuraavalle päivälle.

Ja jos normaalin rajat ovat perheelle kapeat, äidille ne sitä vasta ovatkin. Omista neuvolakirjauksistani löytyy huolimerkintä siitä, kun kaksiviikkoisen lapsen äitinä kerroin kaipaavani sosiaalisia suhteita. Jotain on oltava vialla naisessa, jonka sielu ei täyty vauvasta.

Neuvola-allergiastani huolimatta herään huomenna aamulla aikaisin viemään lapseni kuusivuotisneuvolaan. Siellä hänet punnitaan, mitataan ja rokotetaan, ja hänen kehityksestään pyritään saamaan lyhyessä ajassa kattava tilannekuva, jotta ongelmiin voitaisiin puuttua mahdollisimman varhain. Olen samaan aikaan ärsyyntynyt ja kiitollinen.

Kirjoittaja on rovaniemeläinen perheenäiti, mutta ei tunne itseään sellaiseksi.

Toivottavasti nautit tästä kolumnista

Lapin Kansan tilauksella pääset lukemaan kaikki tuoreimmat ja kiinnostavimmat sisällöt heti.