Kuluvan kesän tavallisesta arjesta, 10.6., tuli Suomen häpeällinen merkkipäivä. Vuonna 2008 alkanut sukupolvemme on viettänyt jokaisen – 6 000 elinpäiväänsä – velaksi eläen!
Onko yhtenä syynä jo pitkään jatkuneessa, heikossa taloustilanteessa se, että nuori Suomi vielä tosiasiassa opettelee itsenäisenä valtiona olemista? Elämme vasta neljättä sukupolvea. Tämä tarkoittaa myös sitä, että itsenäisyytemme ei ole ollut yksin "Suomena" olemista. Kyse on paljon laajemmasta asiasta, pienen kansan osaavana ja vastuullisena, itsenäisenä valtiona elämisestä, jossa neljäs sukupolvemme on – kokemattomuuttaanko, osaamattomuuttaanko – epäonnistunut tähän mennessä täysin.
Näin ajatellen itsenäisyyttä yhä opettelevan Suomen perusongelma ei ole "vaikea taloustilanne", vaan kokematon, osaamaton neljäs sukupolvi, sen päättäjät ja heitä äänestänyt kansa.
Miten erilaisia sukupolvien elämä ja meno on ollut lyhyen itsenäisyytemme ajan? Kaksi ensimmäistä "polveamme" (1917–1977) näyttivät esimerkkiä osaamisessa kaikessa ja kaikille tuleville sukupolville. Ensimmäinen jopa henkensä kaupalla itsenäisyyttämme puolustaen. Toinen sukupolvi jatkoi siitä työtä tehden ja raataen niin, että nuori maamme selvisi raskaista sotakorvauksista ja muista valtavista menoistaan velkaa tekemättä.
Kolmas ja neljäs sukupolvemme, jotka saivat lähteä lähes "puhtaalta pöydältä", jäävät esimerkeiksi tuleville polville täysin päinvastaisesta menosta. Liki päättymättömistä talousongelmista ja niiden heikosta, yksipuolisesti "velkaelvytyksellä" ratkaisemisesta.
Jos aikamme osaamattomat päättäjät, jokainen puolue vuorollaan, jatkavat sukupolvemme loppuajan (4 000 päivää) äänestäjiensä miellyttämistä velkaa vain lisäämällä, on nuoren Suomen viidennellä ja kuudennella sukupolvella (lapsillamme ja heidän lapsilla) mahdoton tehtävä edessään. He joutuvat selviämään aina vain lisääntyvistä talousongelmista ja siinä sivussa maksaa isiensä ja äitiensä perintöä, heidän tekemäänsä jättivelkaa.