Olisipa joku kertonut minulle, että minun pitää nauttia lapsuudesta, koska tulen ikävöimään sitä. Teini-ikäisenä oli kauhea kiire aikuistua, mutta jälkeenpäin ajateltuna lapsuutta on ikävä. Minulla on ikävä lapsuuden huolettomuutta ja leikkimistä.
Omaan mielikuvitukseen uppoutuminen ja leikkiminen oli kivaa, ei sellaiselle ole nykyään aikaa, on paljon tärkeämpääkin tekemistä. Nykyään on paljon vastuita ja huolenaiheita, lapsena ei tarvinnut huolehtia laskujen maksamisesta tai maailman tilanteesta. Politiikka, ilmastonmuutos ja tasa-arvo olivat tuntemattomia asioita, eikä niiden vuoksi täytynyt murehtia.
Rehellisesti sanottuna aikuisuus on masentavaa. Pitää käydä töissä ja harrastuksille ei ole tarpeeksi aikaa. Arkeni on täynnä opiskelua ja töitä, joten en ollut kerennyt ommella vuoteen. Ompeleminen on lempiharrastukseni. Nyt olen saanut tehtyä sille vähän aikaa ja odotan innolla joululomaa, sillä silloin pääsen ompelemaan kunnolla. Myös kotitöihin menee paljon aikaa, kun asuu yksin. Joudun suunnittelemaan aikatauluni niin, että sinne mahtuu myös tiskaaminen, ruuan laittaminen, pyykkääminen ja siivoaminen.
Olen välillä ihan puhki arjen pyörittämisestä. En jaksaisi käydä koulussa, töissä tai tehdä kotitöitä. Tämä lisää lapsuuden ikävää. Haluan tehdä mitä huvittaa, ilman suurempia huolenaiheita. Tiedostan kuitenkin, että minulla ei ole mitään kiirettä aikuistua, joten yritän tehdä arkeen tilaa "lapsellisille" iloille. Yksi suosikkiasioistani on pehmolelut, ja niitä minulle on kertynyt iso kokoelma. Ne tuovat minulle iloa ja lohduttavat silloin, kun on paljon stressiä.
Haluan olla vielä impulsiivinen, kokea uusia asioita ja elää hetkessä. Minulla on vielä koko loppuelämä aikaa aikuistua ja asettua aloilleni. Ei maailma kaadu, vaikka minulla ei ole kiveen hakattuja suunnitelmia tulevaisuudelle tai en ole kauhean vastuullinen. Teen päätöksiä fiiliksen mukaan ja yritän vain olla onnellinen. En tiedä missä olen tai mitä teen vuoden päästä, se selviää vain ajan kanssa. Tiedän vain sen, että aion ottaa kaiken ilon irti nuoruudesta, vielä kun voin. En halua oikeasti aikuisena haikailla nuoruuden perään, niin kuin nyt haikailen lapsuuden perään.