Toisin kuin Markus Mustajärvi kirjoittaa (LK 1.10.), Suomessa kritiikki on täysin vapaata. Näinhän ei ole Venäjällä. Siellä yksikin kielletty sana voi johtaa vankilaan. Suomessa myös Natoa voidaan kritisoida.
Mustajärvi rinnastaa suomettumisen ajan ja liittoutuneen Suomen. Hänen mukaansa nyt kumarretaan länteen. Rinnastus ontuu pahasti.
Rähmällään olon aikana olimme vain näennäisesti itsenäinen valtio ja henkisesti kuohittu kansa. Nyt voimme vapaasti päättää asioistamme ja kansan itsetunto on palautunut. Aidosti itsenäinen, mutta liittoutunut.
Mustajärven kritiikki tarkoittanee sitä, että puolustusliittoon meno oli virhe. Nato on hänen ideologialleen ikiaikainen mörkö. Ajatuksen Natosta pahuuden alkulähteenä ovat kommunistisen ideologian sisäistäneet imeneet jo äidinmaidossa.
Liittoutumisen vastustajat eivät halua myöntää, että Suomi liittyi puolustusliittoon turvallisuutensa vuoksi. Venäjän hyökkäys Ukrainaan teki lähes kaikille selväksi Venäjän imperialistisen luonteen. Naamiot riisuttiin.
Putin paalutti tosin tavoitteensa jo 2007 turvallisuuskokouksen puheessaan Saksassa, mutta toiveajattelu sumensi länsimaissa todellisuuden. Ei Venäjä mihinkään ole muuttunut. Laajentumishalu ja naapureiden alistaminen ovat Venäjän politiikan ydintä.
Menimme Natoon, jotta emme olisi yksin, kuten 1939. Orpoja olimme myös välirauhan aikana. Kun Neuvostoliiton paine kasvoi, olimme pakotetut valitsemaan kahden pahan välillä. Valitsimme pienemmän ja säästyimme Siperialta. Säilytimme itsenäisyyden. Se tosin oli aitoa vasta perestroikan alettua ja Neuvostoliiton hajottua omaan mahdottomuuteensa.
Ei Suomi uhkaa ketään. Suomi varautuu idän uhkaan. Se maksaa myös lisää euroja, mutta sen kestämme. Mieluummin lisää euroja kuin sankarivainajia.
Mustajärvi enteilee myös Suomen asevelvollisuusarmeijan loppua. Näkemys on tuulesta temmattu. Suomea turvaa sen oma armeija ja Naton 5. artikla. Ydinaseilla uhkailee vain Venäjä, ei Nato.