Koronarokotevastaisella kanavalla on MTV:n mukaan jaettu tavaratalo Kärkkäisen antamaa alennuskoodia, jolla saa 20 prosenttia alennusta tarratulostimesta.
MTV:n näkemä viesti on lähetetty 8. joulukuuta. Viestissä Kärkkäinen kertoo lähettävänsä terveisiä kanavan seuraajille.
Tarratulostin liittyy asiaan sillä tavalla, että kanavalla jaetaan rokotevastaisia tarrapohjia, joita ihmisiä kehotetaan tulostamaan ja liimaamaan julkisille paikoille.
MTV:n mukaan alennuskoodi on toimiva. Keskustelujen perusteella vaikuttaa, että alennuskoodi on ollut käytössä pitempään.
Yhtiön johto ei kommentoinut tapausta MTV:lle. Kaleva ei tavoittanut perjantaina iltapäivällä Juha Kärkkäistä.
Tarratulostimia valmistavan Brothersin pohjoismaiden ja Baltian toiminnasta vastaava John Maneliuksen mukaan yhtiö ei ole ollut aiemmin tietoinen Kärkkäisen toiminnasta yhtiön tuotteisiin liittyen. Brothers ei myy suoraan tuotteitaan Kärkkäiselle.
– Tämä aiheuttaa ehdottomasti toimenpiteitä, Manelius sanoo MTV:lle.
Juha Kärkkäinen on ollut näkemystensä kanssa usein kohujen kohteena. Lokakuussa hän ilmoitti luopuvansa poliittisten mielipiteiden julkaisemisesta.