
Lauri-talolla järjestetään lauantaina 7. elokuuta Naisten monikulttuurinen kesäfestari, jossa avataan ovia eri maiden kulttuureihin ja naisten hyvinvointiin. Tapahtumassa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin, kansainvälisiin herkkuihin sekä naisyrittäjien tuotteisiin ja palveluihin.
Lauri-talon pihapiirissä pidettävässä basaarissa on nähtävillä ja myytävänä koruja, vaatteita ja pientä syötävää Palestiinasta ja Pakistanista. Lisäksi tapahtumassa voi ihastella taidetta ja käsitöitä, tutustua kosmetiikkaan, kokeilla kiinalaista kehonhoitoa ja otattaa näyttävän valokuvan.
Tapahtuman päälavalla nähdään kulttuurinen muotinäytös, jossa on mukana etnisiä asuja Rovaniemellä asuvilta maahanmuuttajilta ja paikallisilta yrittäjiltä. Pihapiirin rakennuksen työpajoissa pääsee oppimaan joogaa, kokeilemaan muotinäytöskävelyä ja yhdistämään piirtämistä ja kirjoittamista. Verstaalla rakennellaan himmeleitä.
Tapahtumassa avataan myös horoskooppien saloja ja nauttitaan israelilaisesta kansantanssista. Kahvilassa on taidenäyttely ja kakkuja tarjolla koko päivän.
Tapahtuman tarkoitus on yhdistää Rovaniemellä asuvia ja toimivia naisia, joille yrittäjyys tuo elantoa. Tapahtuman kautta heille pyritään avamaan uusia mahdollisuuksia luoda uusia bisneksiä ja kumppanuuksia.
– Tällainen iloinen päivä yhdessä tuntui hyvältä keinolta verkostojen luomiseen, kertoo festareiden suunnittelusta vastaava Lukas Allemann Lapin yliopiston Arktisen keskuksen Business ladies -hankkeesta.
Hankkeen lisäksi tapahtuman järjestelyistä vastaavat Arktiset maahanmuuttajat -yhdistys ja Lauri-talo.
Poimintoja
Arctic Cherryn eli Kate Suopajärven Catwalk-työpajassa opetellaan poseerauksia ja mallikävelyä klo 12. Omat korkokengät mukaan!
Astrologiavalmentaja Ursula Ward kertoo klo 14.45 kuun kiertokulusta ja siitä, miten sitä voi hyödyntää sekä henkilökohtaisessa elämässä että yritystoiminnassa.
Alina Korotovskaia pitää Art Journaling työpajan klo 14.45. Työpajassa tehdään pieni päiväkirja ja kokeillaan yksinkertaisia tekniikoita luovuuden vapauttamiseksi.