Katselen nukkuvia lapsiani. Toisella unikuumat, pulleat sormet on jo höllänneet otteensa unipupun kaulalta. Toinen nukkuu yläsängyssä reporankana, kädet levällään kuin pieni meritähti. Lastenhuoneen täyttää tasainen unijunan tuhina. Levollisuus ei kuitenkaan asetu minuun, kuten yleensä katsoessani rakkaimpieni unta. Sydäntäni pusertaa huoli.

Esikoiseni on Mäkirannan päiväkodissa ja kuopukseni on sinne jonottamassa ensi syksylle.