
Eduskunta valitsi tiistaina eduskunnan uudeksi puhemieheksi keskustan kansanedustaja Anu Vehviläisen.
Sosiaalisessa mediassa ehdittiin jo ihmetellä tilannetta, jossa vielä tiistaihin asti puhemiehenä toiminut Matti Vanhanen (kesk.) pudotti vaaliuurnaan äänestyslipun.
– Hei, saako puhemies sittenkin äänestää, kyseltiin.
Otetaanpa selvää.
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio on tyytyväinen, että kansalaisia kiinnostaa, mitä puhemies saa tehdä, ja mitä ei.
– Perustuslaissa sanotaan, että puhemies ei osallistu täysistunnossa keskusteluun, eikä äänestyksiin. Vaalit ovat eri juttu, hän kertoo.
Näin ollen Vanhasella oli oikeus äänestää seuraajaansa.
Äänestyksessä otettiin huomioon turvavälit. Kukin odotti vuoroaan valtiosalissa, ennen kuin meni suureen saliin äänestämään.
Neljäs nainen
Vehviläinen sai puhemiesvaalissa 167 ääntä. Joitakin hajaääniäkin annettiin. Muun muassa keskustan kansanedustajat Mikko Kärnä sekä Mikko Savola saivat kumpikin yhden äänen.
Vehviläinen on neljäs naispuhemies Suomessa. Häntä ennen tehtäviä ovat hoitaneet Riitta Uosukainen, Maria Lohela sekä Paula Risikko.
Puhemiehistössä jatkavat edelleen Antti Rinne (sd.) sekä Juho Eerola (ps.) varapuhemiehinä.