Missä pii­les­ke­le­vät Me­ri-La­pin kuikat? - ark­ti­sil­le ran­noil­le kii­reh­ti­viä ve­si­lin­tu­ja ja kah­laa­jia voi vielä nähdä

Meri-Lapin lintukevään harvinaisin lintu lyhytvarvaskiuru oleskeli Kemin Järpissä

Kohua aiheuttanut valkoposkihanhi on autuaan tietämätön aiheuttamastaan polemiikista. Metsähanhea pienemmät valkoposkihanhet olivat laskeutuneet Ajoskrunniin.
Kohua aiheuttanut valkoposkihanhi on autuaan tietämätön aiheuttamastaan polemiikista. Metsähanhea pienemmät valkoposkihanhet olivat laskeutuneet Ajoskrunniin.

Lintujen kevätmuutto on kääntynyt lopuilleen, mutta lähinnä arktisille rannoille kiirehtiviä vesilintuja ja kahlaajia voi vielä nähdä. Täydennystä odotellaan myös kerttusiin, tervapääskyparviin ja pääskyrintamalle sekä hännänhuippuna tulevaan petolintulajistoon.

Moni lintuharrastaja on suunnannut loppukevään retkiään merenrannoille ja ulkomerellekin on lähdetty kiikaroimaan. Ilmeisesti pääosa varpusmaistereista on vetänyt aamuöisin sikeitä, koska ainuttakaan kuikkalintujen muuttomuodostelmahavaintoa ei ole ilmaantunut Tiiran havaintosivuille. Yleensä Perämeren pohjukasta saadaan keväisin havaintoja sadoista yksilöistä. Ennätystä pitää hallussaan kemiläinen Veli Korpimäki, joka laski 25.5.1972 kuudessa tunnissa Martimoaavan yltä 1600-1700 muuttavaa kuikkalintua.

Positiivinen yllätys puolestaan oli haahkojen ilmaantuminen Ykskuuseen, Ajoksen kalasatamaan ja Keminkraaseliin helatorstaiviikolla. Keminkraaselissa näitä suuria sukeltajasorsia oli kuuden yksilön uiskenteluparvi – kaikkiaan lintuja nähtiin kolmen päivän aikana 11 yksilöä.

Haahkojen esiintymishistoria Perämerellä on sikäli mielenkiintoinen, että Pentti Rauhalan, Matti Suopajärven ja Pekka Suopajärven kirjoittaman Kemin-Tornion alueen linnut –teoksen mukaan 1900-luvulla laji tavattiin vuoden 1912 jälkeen Perämeren pohjukassa vain kaksi kertaa, mutta tällä vuosituhannella haahka on tullut takaisin aika reipasta tahtia – esimerkiksi  keväällä 2014 nähtiin kaikkiaan 73 haahkaa, joista parhaana päivänä Simon Ykskuusessa 29 muuttajaa. Ensimmäinen pesintäkin on varmistettu 10 vuotta sitten. Ilmeisesti liki kaikki täällä nähdyt haahkat ovat menneet Venäjän arktisille rannoille.


Haahkojen näyttämään suuntaan ovat pääosin menneet toukokuun lopulla Meri-Lapissa havaitut runsaat 400 mustalintua ja samoihin aikoihin nähdyt lähes 70 pilkkasiipeä. Arktisista vesilinnuista vähissä ovat olleet allit, joita on nähty vain Ajoksessa 23.5. kierrelleet viisi lintua.

Arktisista kahlaajista huomiota herättävimpiä ovat olleet kapustarinnat, joita on matkannut Perämeren pohjukan kautta kohtuumäärä; havaintovihkoihin on saatu noin 400 kapustan saalis. Toinen kahlaajarantojen arktinen vieras, punakuiri, oli liikkeellä palsasoille ja arktisille rannoille pääosin 9.5. – 20.5. Muuttajien määrä oli aika normaalia tasoa – runsaat sata pitkänokkaa. Laajalla alueella Siperian tundralla ja paikoin Fennoskandian tuntureilla pesivää punakuiria on kylminä keväinä nähty rannoillamme satoja yksilöitä.

Ennen jopa satapäisinä parvina arktisille rannoille rynnännyt suokukko on tätä nykyä varsin vähälukuinen ja maassamme erittäin uhanalaiseksi luokiteltu kahlaaja. Tänä keväänä suurin parvi on ollut 15.5. Alkunkarinlahdella nähty 50 suokulan soidintava joukko. Retkelläni 24.5. Martimoaavalle näin päivän aikana parisenkymmentä suokukkoa.

Paljon kohua ja mediakiinnostusta Itä-Suomessa herättänyt valkoposkihanhi ei ainakaan Meri-Lapissa ole viljelijöiden painajainen. Lintu on näyttäytynyt täällä vain kerran: 22.5. Ajoskrunnissa kaksi lintua. Valkoposkihanhen muuttoreitti  Pohjois-Venäjälle kulkee Suomen itärajan tuntumassa. Itse olen nähnyt lajin Kemi-Tornion alueella muuttoaikaan vain muutaman kerran.


Edellisessä jutussani peräänkuulutin ensihavaintoja suven sanansaattajasta, käestä. Tiiran havaintosivustolta plokkasin Keminmaan Hyypiöstä 23.5. tehdyn kukuntahavainnon. Usean tunnin suovaellukselta 24.5. Järviaavan, Lumiaavan ja Koivuselän maastoon yhytin 6-7 eri käkiyksilöä. Liki tyvenessä kevätaamussa käen kukunta kantaa kauaksi.

Meri-Lapin lintukevään harvinaisin lintu on lyhytvarvaskiuru, joka oleskeli 17.5. alkaen viiden päivän ajan Kemin Järpissä. Lajista tehtiin nyt alueemme ensimmäinen havainto. Laji on Suomessa vuosittainen harhailija. Linnun elinalueina ovat kuivat arot, puoliaavikot ja karut niittymaat. Kemiin päätynyt lyhytvarvaskiuru on joko Keski-Aasiasta, Pohjois-Afrikasta tai Etelä-Euroopan puolelta lähtöisin.

Lyhytvarvaskiurun tunnistamisessa ei tarvitse ryhtyä varpaita mittailemaan. Parhaimmat vinkit sen määrittämiseen löytyvät huomiota herättävän vaaleasta höyhenpuvusta, terävästä nokasta, naaman leveästä silmäkulmanjuovasta ja meikäläisistä lajeista poikkeavasta ääntelystä. Mikään helppo määritettävä lyhytvarvaskiuru ei kuitenkaan ole.