Kolumni
Tilaajille

Minulla on ikävä sadetta

Kun lähden aamuisin kouluun, aurinko hädin tuskin venyttelee taivaanrannassa. Matkalla bussipysäkille minut ympäröi hiljaisuus. Kuulen vain lumen narskuvan kenkieni alla ja hengitykseni huivin sisässä. Rauhallisessa naapurustossa vasta heräillään. Haetaan aamutakissa täristen sanomalehti ja pistetään auto roikkaan. Jos malttaisin jäädä paikoilleni, voisin kuulla jossain lumen putoavan kuusen oksilta ja pihakoirien lohdullisen haukunnan.

Lunta on taas satanut yön aikana lisää. Kotipihasta lähtiessä sitä on nilkkoihin saakka, ja kahlatessa kastelen melkein villasukkani. Lunta on joka paikassa. Se peittää purot, kasvit, kivet ja kannot. Maan muotoja ei huomaa eikä kulkeminen ole helppoa.