Suomen Suvi Minkkinen ja Otto Invenius sijoittuivat hienon kisan jälkeen kolmanneksi ampumahiihdon maailmancupin parisekaviestissä Oslon Holmenkollenilla. Edelle ehtivät vain Norja ja Ruotsi, joista Norja kiri niukkaan voittoon.
Minkkinen lähetti Inveniuksen kärjessä viestin viimeiselle osuudelle. Kaksi varapatruunaa ensimmäisessä ammunnassa pudottivat Inveniuksen Norjan Vetle Sjåstad Christiansenin ja Ruotsin Sebastian Samuelssonin taakse, ja lopulta maalissa eroa voittajaan oli 31,3 sekuntia. Neljänneksi sijoittunut Sveitsi hävisi Suomelle 13,2 sekuntia.
Kolmas sija tuotti suomalaiskaksikolle mukavasti 8 000 euron palkintopotin.
Kolmossija palautti Suomen kärkikolmikkoon ampumahiihtocupissa pitkän tauon jälkeen. Viimeksi palkintokorokkeelle on noussut Kaisa Mäkäräinen voitettuaan yhteislähdön Oberhofissa viimeisellä kaudellaan 2019–20. Parisekaviestissä palkintopaikka on Suomelle ensimmäinen kautta aikain, samoin kuin Minkkiselle ja Inveniukselle.
– Mahtava fiilis, ei tätä ehkä vielä pysty edes prosessoimaan. Oton viimeistä osuutta en oikein edes uskaltanut seurata, ja kun onnitteluja alkoi tulla Oton viimeisen ammunnan jälkeen, en oikein uskaltanut niitäkään vielä ottaa vastaan. Voiko olla totta, että (kolmossija) kestää loppuun asti? Ja tottahan se oli, Minkkinen iloitsi STT:lle puhelimitse.
– Tavallaan ollaan yllätysjoukkue tuolla podiumilla, mutta kyllä tämä on sen verran vaihtuva kisamuoto, että ollaan mekin takaraivossa tiedetty, että kaikkeen parisekaviestissä on mahdollisuus kun kaikki oikein natsaa. Ollaan aiemmin onnistuttu sellaisia kisoja vetämään, missä kolme osuutta on onnistunut ja viimeinen sitten vähän epäonnistunut. Mutta nyt saatiin kaikki neljä osuutta hyvin vedettyä.
Inveniuksellakin oli hienoista vaikeutta uskoa, mitä tuli tehtyä.
– Aika uskomatonta, vieläkin vähän tuntuu jännitys. Suvi antoi niin hienon paikan lähteä viimeiselle osuudelle, ja olin aika hermostunut, pakko myöntää. Siistiä olla siinä tilanteessa, ja vielä siistimpää, että pystyi saamaan mitalin ulos, Invenius kertoi STT:lle.
– Ne ohilaukaukset (viimeisen osuuden ensimmäisellä ampumapaikalla) menivät adrenaliinin piikkiin. Hiihdossa en tuntenut mitään kipuja tai mitään, oli niin tiloissa. Mutta onneksi malttoi hiihtää ne viimeisetkin kierrokset niin, ettei happo ryöpsähtänyt jalkoihin. Pikkuisen oli hermostuneisuutta, mutta olen kyllä ylpeä, että silti selvisin noin hyvin.
