Tuli muutamana päivänä ajeltua Yllästunturin itäpuolella, Ylläsjärvellä. Olin samalla reissulla katsastamassa vaimoni vähäistä metsäpalstaa, josta suurin osa on ojittamatonta suota ja sellaiseksi luultavasti jääkin.
Muistelin 1970-lukua, jolloin omilla harjoitusreissuillani useaan kertaan nousin yli tunturin, jossa poutapäivinä joutui tarkasti varomaan, ettei astu kyykäärmeen päälle. Ei ollut hissiä, ei huviloita, ei juottoloita, ei hotelleja, eikä kelkkareittejä. Silmä lepäsi näkemässäni.
Iso ero oli nyt näkemääni. 50 vuodessa ihminen on vallannut tunturin ja sen ympäristön.
Mietin sitä, mitä tuumaavat tunturin rinteille loistohuvilansa pystyttäneet urbaanit ihmiset Ylläksen luonnosta. Mietin, että hekö kiivaimmin vaativat luonnon ennallistamista. Mistähän he ennallistamisen aloittaisivat? Kasvatusmetsistä vai Pohjanmaan soista vallatuista metsistä ja laajoista peltoaukeista? Vastustaisivatko he luontokadon pysäyttämisen tai vanhojen metsien suojelun nimissä metsien käsittelyä tai kaivoksia? Oli pakko myöntää itselleni, että ehkä juuri näin suurin osa tekisi.