
Keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä on myöntänyt kirjoittaneensa vanhaan Lapinleuku-blogiin, jossa on kritisoitu rajusti saamelaisia. Hän myöntää Twitterissä kirjoittaneensa samalla nimimerkillä myös Hommafoorumille.
Kärnän mukaan Lapinleuku-blogin takana oli kollektiivi, eikä hän tunnustautunut eilen sosiaalisessa mediassa esiin nostettujen tekstien kirjoittajaksi.
Sotahistorian ja Itä-Euroopan tutkija Jussi Jalonen nosti esiin, että eduskuntakeskustelu sai hänet kaivamaan yli kymmenen vuoden takaisen kansallismielisen blogin nimeltään Lapinleuku. Blogi on poistettu mutta löytyi internetin arkistopalvelusta.
Asiasta uutisoi ensin Iltalehti. Lakiesitys saamelaiskäräjälain uudistamisesta tuli tiistaina eduskunnan keskusteltavaksi, ja illalla keskustelu kärjistyi Twitterissä.
"Olen varmasti kirjoittanut nettiin asioita, joita en enää allekirjoita"
Jalosen mukaan blogi oli palannut hänen mieleensä, koska Kärnä ja keskusta vastustavat äänekkäästi hallituksen esitystä uudesta saamelaiskäräjälaista, vaikka keskusta on hallituspuolue.
Jalonen nostaa esimerkiksi vuonna 2009 kirjoitetun blogitekstin, jossa todetaan, että saamelaisneuvosto on saamelaisia suosivan rekrytointipolitiikkansa takia "avoimen rasistinen ja etnosentrinen järjestö".
– Olen tuottanut osan sisältöä kyseiselle sivulle ja kannan vastuuni siitä, että olen ollut mukana tällaisissa hölmöilyissä. En kerta kaikkiaan voi muistaa, mitä olen itse kirjoittanut ja mitä joku muu, mutta Jalosen lainauksia tuolta en omaksi tekstikseni tunnista, Kärnä sanoo Twitterissä.
Jalosen mukaan nimimerkillä on kirjoitettu myös Hommafoorumillle, jossa nimimerkki on syyttänyt saamelaisia ylimielisiksi.
Kärnä toteaa, että hänen poliittinen ajattelunsa on kehittynyt merkittävällä tavalla yli 10 vuoden takaisesta.
– Olen varmasti kirjoittanut nettiin asioita, joita en enää allekirjoita.